Metsä Group näkee Suomen vahvuudet ja investoi

Uutiset 15.09.2022

Metsä Board Kaskisten tehtaalla valmistetaan BCTMP:tä eli valkaistua kemihierrettä. Esisuunnitelma koskee uuden taivekartonkitehtaan perustamista. Kuva: Metsä Board

Metsä Board käynnistää esisuunnittelun uudesta taivekartonkitehtaasta Kaskisten tehdasalueelle.

Kyseessä on vuosikapasiteetiltaan noin 800 000 tonnin taivekartonkitehdas. Metsä Groupiin kuuluva Metsä Board arvioi, että mahdollinen investointipäätös voitaisiin tehdä aikaisintaan vuonna 2024.

Paperiliitossa suunnitelma uusiutuvan materiaalin tuotantolisäyksestä tuntuu lupaavalta, sillä se on jatkoa Metsä Groupin meneillään oleville isoille investoinneille: Kemin biotuotetehtaalle ja Rauman sahalle.

–  Suomi on maa, johon kannattaa investoida. Investointihalu kertoo myös siitä, että alan työehtosopimus toimii, eikä rasita yrityksen kilpailukykyä, toteaa Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala.

Hän nostaa esiin myös huolen.

– Nyt on toivottava ja toimittava sen puolesta, ettei EU:n metsäpolitiikka vie pohjaa tulevalta suunnittelulta.

Paperiliittolaisesta näkökulmasta Kaskinen on ollut merkittävä sellupaikkakunta. Sellutehdas suljettiin vuonna 2009.

– Kaskinen voi jatkaa vahvana teollisena paikkakuntana, jos investointi toteutuu, Vanhala näkee.

Esisuunnittelu sisältää Metsä Boardin mukaan teknisen suunnittelun, infrastruktuuri- ja logistiikkaratkaisujen suunnittelun sekä päälaitehankintojen kilpailutuksen. Osana esisuunnittelua käynnistetään ympäristövaikutusten arviointi sekä ympäristölupaprosessi. Suunnittelun lähtökohtana on fossiiliton tuotanto ja maailmanluokan resurssi- ja tuotantotehokkuus. Metsä Board on Euroopan suurin taivekartongin sekä valkoisten kraftlainereiden valmistaja.

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle