Paperiteollisuuden murros jatkuu ja markkinoilla on paljon uusia tuotteita

Uutiset 27.11.2019

Uusiin ideoihin panostamalla luodaan uutta tietoa, teknologiaa, osaamista, uusia tuotteita ja palveluita sekä työpaikkoja.

Paperi- ja metsäteollisuus ovat tuoneet viime vuosina markkinoille uusia, innovatiivisia tuotteita ja materiaaleja vastaamaan ekologisuusvaatimuksiin sekä muuttuviin kulutustottumuksiin. Kehitys jatkuu kovaa vauhtia.

Kun väestömäärä kasvaa, elintaso nousee ja kysyntä monipuolistuu, paperi- sellu- ja paperinjalostusteollisuus ovat olleet väistämättömän muutoksen edessä. Pelkkä sahatavaran ja paperin valmistus ei ole enää riittänyt, vaan markkinoille on tuotu uusia, innovatiivisia tuotteita ja materiaaleja vastaamaan kysyntää. Samaan aikaan ekologisuus on noussut myös metsäteollisuudessa tärkeään osaan.

Metsä luo meille ihmisille hyvinvointia monella eri tavalla. Se antaa metsänomistajille puitteet monipuoliseen virkistystoimintaan ja mahdollistaa vuorovaikutteisen yhteyden luonnon kanssa. Tämän lisäksi alan teollisuus tarjoaa metsän hyödyntämiselle monenlaisia mahdollisuuksia.

Vuonna 2013 metsäteollisuus julkaisi ensimmäiset yhteiset ympäristö- ja vastuullisuussitoumukset, jotka päivitettiin kaksi vuotta myöhemmin. Näissä sitoumuksissa erityisesti ekologisuus ja kestävä kehitys ovat nousseet toiminnan kärkeen. Tämän ansiosta metsänomistajat voivat tehdä viisaita ja vastuullisia valintoja metsänsä suhteen.

Tutustu Paperiliiton kampanjaan osoitteessa: kampanja.paperiliitto.fi

Kestävän kehityksen tavoitteiden ansiosta metsät voivat myös tulevaisuudessa hyvin ja muun muassa luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja luonnonsuojelu ovat tärkeitä arvoja metsäteollisuudelle. Kestävästi hoidetut metsät ovat hiilinieluja, ja metsää uudistamalla ja hoitamalla varmistetaan se, että hiilidioksidia sitoutuu sinne jatkossakin. Hiilinieluilla on tärkeä osa ilmastonmuutoksen hidastamisessa.

Lisäksi metsäteollisuudella on tärkeä rooli matkalla kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa, sillä se tuottaa uusiutuvaa energiaa sekä omaan käyttöönsä että kaukolämmöksi yhteiskunnalle. Tämä varmistaa metsänomistajille taloudellisen vakauden, sillä puu tulee jatkossakin olemaan kysytty raaka-aine.

Muutos on tuonut uudenlaista ajattelua

Paperiteollisuudella on pitkät perinteet niin paperin, kartongin kuin energiankin tuotannossa. Jokapäiväisestä arjesta tutut pakkaus-, rakennus- ja sisustusmateriaalit ovat suomalaisen metsäteollisuuden ylpeyden aihe.

Digitalisaation myötä sekä ympäristöasioiden noustua kuluttajien tietoisuuteen, perinteisen paperin kysyntä on ollut tasaisessa laskussa jo vuodesta 2008. Lehdet luetaan verkossa ja informaatio välittyy sähköpostin välityksellä paperia säästäen.

Tämä on pakottanut alan muuttumaan siten, että tuotteet vastaisivat paremmin tämän päivän kysyntään niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Perinteiset tuotteet eivät toki ole katoamassa, mutta niiden rinnalle kehitetään jatkuvasti uusia innovaatioita, joista haetaan kasvua. Esimerkiksi ekologisilla ja kierrätystuotteilla on nyt ja tulevaisuudessa suuri kysyntä, mikä tarkoittaa mm. teollisuuden taloudellista kestävyyttä sekä lisääntyviä työpaikkoja alalle.

Muutoksella on kuitenkin aina kääntöpuolensa. Se on aiheuttanut paperitehtaiden lakkauttamisia sekä työpaikkojen menetyksiä. Muutos ei koskaan tapahdu ilman kasvukipuja, mutta Paperiliitossa ollaan tyytyväisiä siihen, että ala on Suomessa pystynyt vastaamaan muuttuviin tarpeisiin. Vaikka uusia tuotteita kehitetään kiihtyvässä tahdissa, perinteistä paperitavaraa käytetään edelleen todella paljon. Ihmiset lukevat digitalisaatiosta huolimatta edelleen paperisia kirjoja, käyttävät wc-paperia ja kirjoittavat muistiinpanoja post-it lapuille.

Paperinkulutus laskussa, kartonkia sen sijaan suositaan

Samaan aikaan, kun paperinkulutus on laskussa, arvostetaan muun muassa pakkausmateriaaleissa entistä enemmän ympäristöystävällisyyttä. Kuten tiedämme, puun yksi merkittävimmistä eduista fossiilisiin raaka-aineisiin verrattuna on sen uusiutuvuus. Siksi muovin käyttöä pakkausmateriaaleissa onkin viime vuosina vähennetty huomattavasti ja sitä on korvattu pitkälti kartongilla. Kierrätettävä ja biohajoava kuitu- tai kartonkipakkaus on nykyään yhä useamman kuluttajan ja yrityksen valinta. Kysynnän kasvaessa kartongin tuotanto onkin kääntynyt selkeään nousuun. Tällainen kehitys on hyvä esimerkki siitä miten ihmisten asenteiden ja ostokäyttäytymisen muutos ohjaa yritysten toimintaa positiiviseen suuntaan.

Uudet tuotteet luovat työpaikkoja 

Metsäteollisuuden toimijat ovat olleet jo pitkään motivoituneita etsimään aktiivisesti uusia ideoita, joiden avulla puuraaka-aineesta saataisiin hyödynnettyä kaikki mahdollinen. Tutkimukseen ja kehitykseen on panostettu paljon, sillä huomattava osa puun mahdollisuuksista on vielä tunnistamatta.

Uusiin ideoihin panostamalla luodaan uutta tietoa, teknologiaa, osaamista, uusia tuotteita ja palveluita sekä työpaikkoja. Uusia, älykkäitä tuotteita voisi luoda mm. yhdistämällä elektroniikkaa ja tietotekniikkaa perinteisiin papereihin ja kartonkeihin.

Esimerkiksi selluloosasta ja sen ominaisuuksista on löydetty aivan uusia puolia, ja nanoselluloosamateriaaleihin liittyvien patenttien määrä maailmassa on merkittävästi lisääntynyt vuodesta 2007 alkaen.

Tämän hetken teknologia mahdollistaa jo puun lujittamisen muovilla, metalleilla tai millä tahansa materiaaleilla, ja näitä komposiitteja voidaan käyttää vaikkapa kaiuttimissa, kännyköiden kuorissa tai korvaamassa autojen muoviosia. Sellusta saadaan tehtyä jopa terästäkin vahvempaa ainetta, kun mennään riittävän pieniin komponentteihin.

Lisäksi erilaiset biokemikaalit ja biopolymeerit soveltuvat kemian-, elintarvike- ja lääketeollisuuden tarpeisiin. Puusta peräisin olevia ainesosia voidaan nykyteknologian avulla käyttää myös vaatteiden, muovien, asfaltin, eläinten rehun ja liikennebiopolttoaineiden valmistuksessa. Hyödynnetäänpä puun ainesosia kosmetiikankin valmistuksessa. Alan tulevaisuus näyttää siis isoista muutoksista huolimatta hyvinkin positiiviselta. Mitä enemmän tällaisia innovaatioita tehdään, sen enemmän alalle saadaan työpaikkoja ja vanhoja uusiutumattomia sekä ympäristöä tuhoavia raaka-aineita saadaan korvattua uusiutuvilla puusta peräisin olevilla ainesosilla. Puun käytön mahdollisuuksissa siis vain taivas on rajana.

Tutustu paperi-, sellu- ja paperinjalostusteollisuuden kestävään tulevaisuuteen ja osallistu Paperiliiton kilpailuun kampanjasivulla osoitteessa: kampanja.paperiliitto.fi

Tietoa Paperiliitosta
Paperiliitto on perustettu vuonna 1906 ja siinä on 59 ammattiosastoa ympäri Suomen. Paperiliiton jäsenet työskentelevät paperi-, sellu- ja paperinjalostusteollisuudessa tuotannon eri tehtävissä. Yli 60 prosenttia paperiliittolaisista tekee keskeytymätöntä kolmivuorotyötä. Jäseniä Paperiliitossa on 34 021, joista työmarkkinoiden käytettävissä olevia on 14 064.

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle