Joka kymmenettä uhkaa lähtö Stora Ensosta

Tiedotteet, Uutiset 18.06.2013

Stora Enso aikoo vähentää Suomesta henkilöstöä 650.

Stora Enso aikoo vähentää Suomesta henkilöstöä 650. Määrä on kymmenesosa Suomen koko henkilöstöstä 6500. Lukuun sisältyvät Stora Enson viime viikolla neljällä paikkakunnalla ilmoittamat yhteensä noin 140 henkilön vähennyksiä koskevat yt-neuvottelut.
Kuinka moneen työntekijään tai toimihenkilöön vähennykset kohdistuvat, sitä Stora Enso ei vielä tarkemmin kerro. Paperiliittoa huolettaa paitsi uhattuna olevien työpaikkojen suuri määrä myös se, miten asiakkaat suhtautuvat ilmoitettuihin vähennyksiin ja Stora Enson maineeseen.
– Pystyykö Stora Enso takaamaan tuotteiden toimitusvarmuuden, sillä tekijöiden määrä on jo nyt vedetty minimiin, ihmettelee Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala.
– Nyt epävarmuutta eivät luo työntekijät ja heidän menneisyydestä jäänyt maineensa lakkoherkkinä. On hyvä muistaa, että työntekijät ovat viime vuosina joustaneet monin tavoin työehtojen, moniosaamisen ja työn tehostamisen suhteen. Vähennykset on nielty jatkamalla työntekoa niillä miehityksillä, mitä työpaikalle on jäänyt.
Omistajaohjauksella töitä
Vanhala vaatii valtion omistajaohjauksesta vastaavaa ministeriä Heidi Hautalaa ottamaan viimein kantaa Stora Enson aikeisiin.
Vähennyksistä ilmoittamisen ajankohta sapettaa, vaikka yhtiön 200 miljoonan säästöjen kohdentumista on osattu odottaa huhtikuun lopulta lähtien.
– Stora Enso ojensi paperimiehille ja -naisille katajaisen juhannusvihdan, Vanhala vertaa.
Alustavien arvioiden mukaan henkilöstövähennys olisi kaikkiaan 2 500 henkilöä. Suomen lisäksi vähennyksistä 750 kohdistuu Ruotsiin, muualle Eurooppaan 850 ja Euroopan ulkopuolelle 250.
Yhtiön nyt ilmoittamat vähennysaikeet liittyvät suunnitelmaan yksinkertaistaa ja keventää toimintojaan. Miljoonasäästöt on tarkoitus saada kasaan karsimalla kiinteitä kustannuksia ensi vuoden toiseen neljännekseen mennessä.

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle