Analyysia työnantajien toimista työmarkkinoiden murroksessa

Uutiset 07.02.2024

Metsäteollisuus ilmoitti syksyllä 2020, ettei se sovi valtakunnallisia tessejä. Alkuvuodesta 2022 UPM:n työntekijät sopivat yrityskohtaiset työehdot pitkän lakon jälkeen.

Teollisuuden Palkansaajien tuore analyysi käy läpi viimeaikaisen työmarkkinakehityksen taustoja.

Työnantajien toimintalogiikka on viime ajat herättänyt ihmetystä. Keskusjärjestö EK vetäytyi sopimustoiminnasta, vaatii lisää paikallista sopimista mutta tahtoo silti koordinoida palkkaratkaisuja. Poliittinen vaikuttaminen on työnantajille entistä tärkeämpää. Tuore TP:n raportti osoittaa, että selityksiä löytyy muun muassa historiasta sekä siitä, että työnantajaleirin sisällä intressit menevät usein ristiin. 

”Missä mennään, Eteläranta? Työnantajapuolen toiminta ja tavoitteet työmarkkinoiden murroksessa” on Teollisuuden Palkansaajien helmikuussa julkaisema raportti. Sen kirjoittaja FT Maiju Wuokko analysoi työnantajien ristiriitaisilta vaikuttavia tekoja ja selittää, millaisia motiiveja niiden taustalta löytyy.  

 

Sopimusjärjestelmän hajautus vanha tavoite

Wuokko muistuttaa, että jo 1980-luvun tupo-Suomessa työnantajat alkoivat puhua keskitettyä työmarkkinamallia vastaan. Sopimista pitäisi hajauttaa – vähintään liittotasolle, mieluiten yritystasolle. Haaveiden ja todellisuuden välillä kuitenkin huomattiin kuilu: liittokohtaiset sopimuskierrokset johtivat usein lakkoihin ja tulivat kalliiksi. Siksi tulopoliittisiin kokonaisratkaisuihin yleensä suostuttiin.

2000-luvulle tultaessa maailma oli muuttunut: suomalaisyritykset operoivat globaaleilla markkinoilla, eikä Suomi euromaana enää voinut kohentaa viennin kilpailukykyä devalvaatiolla. Niinpä työnantajat latasivat suuria toiveita työmarkkinamallin muuttamiseen, jonka uskottiin hyödyttävän yrityksiä.

Vuonna 2008 EK ilmoitti, ettei se enää tekisi keskitettyjä ratkaisuja. Tästä huolimatta se hyväksyi 2011 ja 2013 tupo-tyyppiset raamisopimukset. Juha Sipilän (kesk) hallituksen ajama kilpailukykysopimus eli kiky vuonna 2016 oli myös vahvasti keskitetty.

Kun EK oli toistuvasti lipsunut vuoden 2008 julistuksestaan, se muutti kesken kiky-neuvottelujen marraskuussa 2015 sääntöjään siten, että järjestö ei vastedes enää voinut solmia keskitettyjä ratkaisuja. Wuokon tulkinnan mukaan 2010-luvun puolivälissä työnantajien ”pitkään padotut hajauttamispaineet ryöpsähtivät pintaan, eikä niitä voinut enää pidätellä”.

 

Paikallinen sopiminen ”lääke” kaikkeen

Työnantajien haaveissa työehtojen paikallinen sopiminen tekisi Suomen ”jäykät” työmarkkinat joustaviksi, sallisi yrityksille nopean reagoinnin toimintaympäristön muutoksiin, parantaisi tuottavuutta ja työllisyyttä.

Paikallisen sopimisen mahdollisuuksia on Suomessa 1990-luvulta alkaen lisätty, mutta työnantajien näkökulmasta ay-liikkeellä on ollut asiassa liikaa sanansijaa, ja paikallista sopimista on tehty lähinnä työehtosopimusten puitteissa. Sopimisen olisi oltava vapaampaa, ja se tulisi avata myös järjestäytymättömille yrityksille.

Historiallisen tilaisuuden työnantajille tarjosi Sipilän hallitus, joka suunnitteli säätävänsä paikallisesta sopimisesta lailla. Epäilemättä lakiteksti olisi noudattanut pitkälti työnantajien toiveita. Varmistaakseen sen, että mahdollisimman moni ammattiliitto hyväksyisi kiky-sopimuksen, hallitus kuitenkin teki myönnytyksen: paikallista sopimista määriteltäisiin lainsäädännön sijaan edelleen työmarkkinaosapuolten välisillä työehtosopimuksilla. EK:lle hallituksen perääntyminen oli pettymys, Suomen Yrittäjille suorastaan raivon aihe.

Osa työnantajista piti kiky-sopimustakin riittämättömänä. Sitä vastustettiin myös periaatteellisista syistä – keskitetyistä ratkaisuista oli viimein aika päästä eroon. EK:ssa ei-äänen kikylle antoivat Metsäteollisuus ry, Palvelualojen työnantajat Palta ja VR.

Kesällä 2016 Metsäteollisuus erosi EK:sta. Wuokko huomauttaa liiton jo 1970-luvulla vetäneen työnantajien joukossa jyrkkää, kompromissivastaista linjaa. Vuonna 2017 EK:sta lähti Autoliikenteen Työnantajaliitto ALT, mutta päinvastaisin perustein: ALT ei enää nähnyt sopimustoiminnan hylännyttä keskusjärjestöä hyödyllisenä.

Wuokko toteaa Metsäteollisuuden ja ALT:n ratkaisujen osoittavan, kuinka elinkeinoelämän eri aloilla on vääjäämättä keskinäisiä intressiristiriitoja. Metsäteollisuudessa on näkynyt yritysten halu minimoida työvoimakustannuksensa, kun taas esimerkiksi kaupan alan yritykset hyötyvät palkankorotuksista siten, että ne lisäävät kuluttajien ostovoimaa.

 

Metsäteollisuus jatkoi jyrkkänä

Työnantajien sisäiset erot ovat Wuokon mukaan näkyneet myös siinä, että kemianteollisuudessa ja yksityisillä palvelualoilla työnantajaliitot ovat olleet halukkaita tekemään työehtosopimuksia, vaikka ovatkin samaan aikaan puhuneet tarpeesta lisätä paikallista sopimista. Sen sijaan Metsäteollisuus on jatkanut jyrkkänä: syksyllä 2020 se ilmoitti, ettei enää tekisi valtakunnallisia sopimuksia, vaan sen jäsenyritykset sopisivat työehtonsa paikallisesti.

Yrityksistä osa sai työehtosopimuksensa rakennettua ilman isoja riitoja, vanhan tessin pohjalle. UPM sen sijaan uskoi sanelupolitiikkaan. Tuloksena oli 112 päivää kestänyt lakko, joka tuotti UPM:lle arviolta 200 miljoonan euron tappiot.

Teknologiateollisuus ry:n toiminta lukeutuu Wuokon sanoin ”työnantajapuolen erikoisimpiin tasapainotemppuihin yrityskohtaisen ja liittotason sopimisen välillä”. Järjestö lopetti sopimusten tekemisen mutta avusti niitä jäsenyrityksiään, jotka halusivat itselleen yrityskohtaisen työehtosopimuksen. Lisäksi niille yrityksille, jotka halusivat yhä noudattaa valtakunnallista tessiä, perustettiin uusi järjestö nimeltä Teknologiateollisuuden työnantajat ry.

Yrityskohtainen sopiminen osoittautui paljon vähemmän houkuttelevaksi kuin sen puolestapuhujat olivat antaneet ymmärtää. ”Tes-järjestöön” liittyi niin paljon yrityksiä, että 65 prosenttia teknologiateollisuuden työvoimasta tuli työehtosopimusten piiriin, ja tessit pysyivät yleissitovina kaikilla sopimusaloilla paitsi tietotekniikassa.

 

Vientivetoinen palkkamalli tai sitten ei

Wuokko kuvailee EK:n viime vuosina tavoitelleen ”koordinoitua hajauttamista” eli mallia, jossa valta sopia on periaatteessa liitoilla, mutta keskusjärjestö valvoo tiukasti, että niiden sopimukset eivät tule liian kalliiksi. EK siis haluaa yhä säilyttää itsellään työmarkkinavaltaa ja samanaikaisesti lobata tavoitteitaan eteenpäin politiikan kautta.

Pyrkimys vientivetoiseen palkkamalliin on sekin seurausta työnantajien epäyhtenäisyydestä. Kunta-alan Työnantajat KT sai muilta työnantajajärjestöiltä rajua kritiikkiä, kun se keväällä 2022 myöntyi Tehyn ja Superin lakon seurauksena antamaan hoitajille ns. yleistä linjaa eli vientiteollisuuden tasoa isommat palkankorotukset, ja muut kunta-alan palkansaajatkin pääsivät korotuksista osallisiksi. KT vetosi työrauhan säilyttämiseen, mutta etenkin teollisuuden työnantajat pelkäsivät korotusvaatimusten valuvan omille toimialoilleen ja alkoivat entistä ponnekkaammin vaatia vientivetoista mallia.

EK:n käyttämä ”poliittinen tie” toi tuloksia, kun kevään 2023 eduskuntavaalien jälkeen valtaan nousi Petteri Orpon (kok) hallitus. Sen ohjelmaan on kirjattu vientivetoisen mallin lisäksi monta muuta EK:n pitkäaikaista tavoitetta, kuten lakko-oikeuden rajoittaminen, irtisanomisen helpottaminen sekä työttömyysturvan leikkaukset.

 

Hajauttamalla hajalle?

Työnantajien ihanneyhteiskuntaan on vielä matkaa. Mutta jos kaikki työehdot todella sovittaisiin paikallisella tasolla, yritykset voisivat alkaa kysellä, miksi ne maksavat liitoille jäsenmaksuja. Wuokko arvioi, että EK saattaisi tehdä itsestään tarpeettoman eli ”hajauttaa itsensä hajalle”, joko tarkoituksella tai nykyisen linjansa sivutuotteena.

Viime vuosikymmeninä politiikan virtaukset ovat olleet työnantajille niin suotuisat, että EK on uskaltanut antaa valtaansa pois ja luottanut poliittiseen vaikuttamistyöhön. Mutta entä jos virta kääntyy, ja poliittiset päätökset ovatkin työnantajille epämieluisia, tai niitä ei saada tehtyä? Turvauduttiinhan kolmikantasopimiseen taas kerran vuonna 2020 koronapandemian iskettyä: yritysten tilausten ehdyttyä sovittiin lomautusten helpottamisesta, ja ay-liike sai vastapainoksi parannuksia työttömyysturvaan.

Wuokko muistuttaa, että Suomessa on pitkä yhteiskunnallinen perinne, jonka mukaan kriisiaikojen yli pyritään tekemällä laaja-alaisia kompromisseja. Siksi hän pitää huolestuttavana tulevaisuuskuvaa, jossa työnantajilla ei enää olisi kollektiivista ääntä. ”Perinteinen ratkaisu aitojen tai oletettujen uhkakuvien edessä on ollut turvan hakeminen neuvotteluista ja kompromisseista, mutta onko Etelärannalla enää rahkeita tai kanttia palata niihin, vaikka tilanne sitä vaatisi?” raportin johtopäätöksissä kysytään.

Mikko Nikula

Lisää tiedotteita:

Jäsenasiat
20.11.2019
Jäsenmaksu sama myös vuonna 2020
Jäsenasiat
21.11.2018
Jäsenmaksu alenee
Takaisin Tiedotteet-sivulle