UPM aikoo sulkea Raumalta yhden paperikoneen
Uutiset 18.10.2019
– Porukka on hyvin selvillä siitä, mikä on paperin menekin ja tehtaan tilanne. Yllätys oli se, että nyt puhutaan suoraan sulkemisesta. Tässä edellä ei ole ollut esillä mitään isoa säästösuunnitelmaa tai lomautuksia, sanoo pääluottamusmies Jouko Aitonurmi.
Aitonurmi pitää suunniteltua henkilöstön vähennystä valtaisana. Vähennettäväksi on suunniteltu 179 henkilöä. Näistä työntekijätehtäviä on noin 130.
– Yt-neuvottelut koskevat koko tehdasta. Irtisanominen voi siis tulla mille osastolle vaan lukuun ottamatta revinnäismassaa valmistavaa RaumaCelliä, Aitonurmi kertoo.
SULKEMISELLA UPM kertoo varautuvansa paperin kysynnän rakenteelliseen laskuun vähentämällä tuotantokapasiteettia ja parantamalla sitä kautta kannattavuuttaan.
UPM lupaa ottaa suunnitelmissaan huomioon henkilöstön intressit sosiaalisesti vastuullisella tavalla. Paperiliitossa aiotaan seurata lupauksen toteutumista tarkalla silmällä.
Työnantajan sosiaalista vastuunkantoa peräänkuuluttaa myös työsuojeluvaltuutettu Juha Viitala. Hän toivoo, että suunnitelmissa hyödynnetään niin sanottuja pehmeitä keinoja ja otetaan huomioon ihmisten jaksaminen. Kerralla on jäämässä työtä vaille kolmasosa koko tehtaan henkilöstöstä.
– Täällä on iso huoli siitä, miten irtisanotuksi joutuvat työllistyvät. Sulkemisella on suuri merkitys koko seutukunnalle ja Rauman kaupungin talouteen, jossa parhaillaan toteutetaan mittavia säästötoimia, Viitala perustelee.
Mielenilmauksena työnantajan suunnitelmille tehtaan työntekijät poistuvat yt-ilmoitusta seuranneena iltana työpaikoiltaan vuorokaudeksi.
LUOTTAMUSHENKILÖSTÖN tapa kiertää tehtaalla juttelemassa ihmisten kanssa on osoittautunut tarpeelliseksi. Työhönsä sitoutunut henkilöstö haluaa purkaa hämmennystään.
– Ihmisillä on suuri tiedon tarve ja käydä asiaa läpi. Nyt on aiempaa rajumpi vähennys edessä, Viitala
Rauman tehtaan sulkemisen lisäksi UPM suunnittelee sulkevansa myös Chapellen sanomalehtipaperitehtaan Ranskassa ensi vuoden alussa, jos tehtaalle ei sitä ennen löydy ostajaa. Chapellessa työskentelee 236 henkilöä.
Teksti: Eeva Eloranta-Jokela
Kuva: UPM/Juha Sinisalo