Työterveyslaitos: Työsuojelu on otettava osaksi työpaikan arkea

Uutiset 15.01.2014

Toimintatapoja työpaikoilla pitäisikin muuttaa siten, että työsuojelu tulisi osaksi johtamista ja päivittäistä toimintaa, toteaa TS-teho -hanke.

15.1.2013 
Työsuojelutyö painottuu monilla työpaikoilla työympäristön altisteisiin, kuormitustekijöihin ja yksittäisten ongelmien korjaamiseen. Työsuojelu koetaan muusta toiminnasta irrallisena. Siitä saatavaa hyötyä esimerkiksi työn sujuvuuteen, laadukkuuteen ja mielekkyyteen ei nähdä. Toimintatapoja työpaikoilla pitäisikin muuttaa ja työsuojelu tulisi ottaa osaksi johtamista ja päivittäistä toimintaa. Tiedot käyvät ilmi Työsuojelu- ja työhyvinvointitoiminnan tehokkuus työpaikoilla (TS-teho) -hankkeen tuloksista.

TS-teho -hankkeessa selvitettiin työsuojelu- ja työhyvinvointitoimintaa teollisuudessa sekä työsuojelun valvonnassa käytetyn Halmeri-menetelmän soveltuvuutta työolojen arvioinnin välineenä.

– Vaikka työpaikan työsuojelun hallintajärjestelmät ovat paperilla ja suunnitelmissa kunnossa, toiminta ei näy käytännössä, koska työ, työtilanteet ja vastuuhenkilöt muuttuvat jatkuvasti. Työpaikoilla tarvitaankin näkyvää turvallisuusjohtamista ja toimivia hallintajärjestelmiä työsuojelun toimivuuden varmistamiseksi, sanoo asiantuntija Maija-Leena Merivirta Työterveyslaitoksesta.

Henkilökunta on otettava mukaan työsuojelun kehittämiseen

Työsuojelutoiminnan kehittämisen kannalta on tärkeätä yhdistää työsuojelu osaksi työpaikan päivittäistä toimintaa, esimerkiksi ottamalla se palaverien asialistalle. Keskeistä on myös kaikkien työntekijöiden ottaminen mukaan työsuojelutoimintaan ja sen yhteiseen kehittämiseen.– Eniten kehitettävää on turvallisuustoiminnan suunnitelmallisuudessa, järjestelmällisessä seurannassa sekä henkilöstön mukaanotossa työn kuormitus- ja vaaratekijöiden selvittämiseen, kertoo Merivirta.

Tärkeätä on myös se, että kaikki tapaturmat tutkitaan ja mahdolliset puutteet korjataan. Ja että kaikki ottavat vastuuta omasta ja toisten turvallisuudesta niin, ettei työturvallisuuteen liittyvistä puutteista ja vaaratilanteista ilmoittaminen jää vain työsuojeluhenkilöstön tai esimiesten kontolle.
Tutkimuksen mukaan työhyvinvointiin ja henkiseen hyvinvointiin liittyvät asiat jäävät monilla työpaikoilla vähäiselle huomiolle. Työhyvinvointitoimintaa ja työterveyshuollon kanssa tehtävää yhteistyötä tulisikin kehittää.TYTTI- työkalu auttaa kehittämiskohteiden käsittelyssä

Hankkeessa tuotettiin työpaikan työturvallisuuden edistämiseen apuvälineeksi TYTTI – työturvallisuuden kehittämiskohteiden jäsennystyökalu. Sitä voidaan käyttää apuna työsuojelun kehittämiskohteiden yhteisessä käsittelyssä työpaikalla.
Halmeri-itsearviointilomake

Hankkeessa selvitettiin myös työsuojeluviranomaisten käyttämän Halmeri-tarkastusmenetelmän käyttöä ja soveltuvuutta työolojen arvioinnin välineenä. Tutkimuksen mukaan Halmeri-tarkastus auttaa työpaikkoja hahmottamaan, mitä kaikkea työturvallisuuden hallintaan sisältyy. Halmeri-tarkastuksessa tarkastetaan lomakkeen avulla työpaikan turvallisuusjohtamista ja siihen liittyviä hallintajärjestelmiä. Työpaikat voivat hyödyntää lomakkeen itsearviointiversiota oman toimintansa arvioinnissa ja kehittämisen lähtökohtana.

Työsuojelu- ja työhyvinvointitoiminnan tehokkuus työpaikoilla (TS-teho) -hankkeeseen osallistui 26 teollisuuden alan pientä ja keskisuurta työpaikkaa. Hanke oli Työterveyslaitoksen, Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen sekä sosiaali- ja terveysministeriön yhteinen.

Hankkeen loppuraportti:
Työsuojelu- ja työhyvinvointitoiminnan tehokkuus työpaikoilla (TS-teho). Työterveyslaitos 2013. (pdf)
Hankkeeseen osallistuneilla työpaikoilla oli lukuisia hyviä käytäntöjä työsuojelun edistämiseen (pdf)
TYTTI - työturvallisuuden kehittämiskohteiden jäsennystyökalu
Halmeri-itsearviointilomake
Lisätietoa Halmeri-tarkastuksesta ja muista työsuojeluhallinnon työolosuhdemittareista

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle