Teollisuusliitto tukee Paperiliiton lakkoa UPM:ssä

Uutiset 24.03.2022

Paperiliitolle tuki on tärkeä osoitus solidaarisuudesta etenkin nykyisessä maailmantilanteessa.

Teollisuusliiton hallitus päätti torstaina, että se ottaa Teollisuusliiton vastattavaksi Paperiliiton jäsenilleen maksamia lakkokorvauksia yhteensä 2,2 miljoonan euron edestä. Päätöksellään Teollisuusliitto tukee Paperiliiton työtaistelua UPM:ssä.

– Meille tuella on iso taloudellinen ja henkinen merkitys. Arvostamme suuresti sitä, että Paperiliitolle osoitetaan tällä tavalla solidaarisuutta ja varsinkin tässä maailmantilanteessa, toteaa Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala.

Lakkokassaa tukemalla Teollisuusliiton hallitus lähettää terveiset myös UPM:n ensi viikon tiistaina 29. maaliskuuta pidettävälle yhtiökokoukselle:

– Me emme jätä Paperiliittoa yksin.

Teollisuusliiton hallitus vaatii UPM:n johtoa luopumaan työehtojen heikennyksistä ja työnantajan määräysvallan kasvattamisesta. Työt seisovat vain UPM:ssä, vaikka Paperiliitto on pitänyt vaatimuksensa linjassa toimialan muiden yritysten sopimusten kanssa.

Teollisuusliitossa nähdään, että UPM:n johto tekee toiminnallaan karhunpalveluksen yrityskohtaisesta työehtosopimisesta haaveilevalle elinkeinoelämälle, sillä UPM:n toiminta on tehnyt palkansaajien huolista totta ja murentanut luottamusta yrityskohtaiseen sopimiseen. Sen luottamuksen palauttaminen vie aikaa ja vaatii tekoja.

Lue lisää: Teollisuusliiton hallituksen terveiset UPM:n yhtiökokoukseen: ”Me emme jätä Paperiliittoa yksin” 24.3.2022 - Teollisuusliitto

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle