Keilaturnauksessa 62 osallistujaa

Jäsenasiat 19.04.2023

Jari Huomo Kuusankoskelta, Kati Tähti Kuusanniemi-Voikkaalta sekä Markku Järvinen ja Jari Kallio Jämsänkoskelta kohtasivat keilaturnauksessa. Kuva: Harri Hovi

Paperiliiton vuoden 2023 turnaukseen Kouvolan Kuusankoskella osallistui 62 paperiliittolaista.

Kilpailun johtaja Harri Hovi on tyytyväinen osallistujamäärään. Hän pyrki olemaan itse paikalla mahdollisimman monessa kilpailuerässä ja ehti juttusille kilpailijoiden kanssa.

- Iloisin mielin kilpailtiin, vaikka kaikki ei huippuonnistumista saaneet.  Rataolosuhteen takia tulostason odotettiin nousevan korkealle ja kyllähän se nousikin, kiittelee Hovi.

Miesten sarjan voitti Pekka Aalto Kirkniemestä ja naisten sarjan Kati Tähti Kuusankoskelta. Miesten sarjan toiseksi tuli Tommi Sihvola Inkeroisista ja kolmanneksi Antti Mastomäki Mäntästä. Naisten sarjaan osallistuminen kannatti, sillä muita osallistujia sarjassa ei ollut.

Kirkniemen osasto 87 voitti parijoukkueissa tuloksella 2686 ja nelijoukkueissa tuloksella 5125.  Kirkniemeä edustivat Pekka Aalto parinaan Seppo Lehtelä sekä nelijoukkueessa lisäksi Jouni Lehtonen ja Pasi Kairistola.

Parijoukkueissa toiseksi tuli Mäntän osasto 5:n Antti Mastomäki ja Markku Kytömäki (2616). Kolmas oli Inkeroisten osasto 15:n Tommi Sihvola ja Markku Sihvola (2596).

Nelijoukkueissa toiseksi tuli Jämsänkosken osasto 11 (4993) ja kolmanneksi Valkeakosken osasto 70 (4796).

Kilpailun tulokset/Kuusankosken keilahalli

 

Kuvassa: Pekka Aalto voitti miesten sarjan ja saavutti ykkössijat myös joukkuekilpailuissa.

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle