Satavuotiaassa maassa

Tiedotteet, Uutiset 05.12.2017

Suomen itsenäistymisen aikaan ammattiyhdistysliike oli vielä nuori.

Sadan vuoden aikana Suomen väkiluku on kasvanut 3 miljoonasta 5,5 miljoonaan. Suomalaisten odotettavissa oleva elinikä on noussut itsenäisyyden alkuvuosista 35 vuotta. Tiedot löytyvät juuri ilmestyneestä Suomen tilastollisesta vuosikirjasta 2017.

Paperiteollisuuden työväki alkoi järjestäytyä ennen Suomen itsenäistymistä. Näistä ja muista Paperiliiton vaiheista 110 vuoden ajalta julkaistiin viime vuonna Paperiliitto-lehdessä juttusarja. Itsenäistymiseen johtaneista ja sitä seuranneista vaiheista kerrotaan sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa:

Mielivaltaa murtamassa 1/2016
Maailmansodan myllerryksessä 2/2016

Samaan aikaan Suomen väkiluvun ja eliniän kasvun kanssa on myös ammattiyhdistysliike luonut asemansa suomalaiseen yhteiskuntaan. Lue tulevasta 22.12. ilmestyvästä Paperiliitto-lehdestä 10/2017, mitä saavutuksista ajattelevat tämän päivän duunarit.

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle