Puheenjohtaja Vanhala: Sulkeminen ja irtisanominen liian helppoa

Uutiset 04.09.2023

Sunilan tuotanto on ollut pysähdyksissä toukokuusta lähtien. Tehtaan sulkeminen vaikuttaa 240 työntekijään.

Sunilan myynti toteuttaisi hallitusohjelman tavoitteita ja säilyttäisi työpaikkoja Suomessa, näkee Vanhala.

Stora Enso ilmoitus sulkea Stora Enson Sunilan tehdas pysyvästi tuli vajaa viikko muutosneuvottelujen päättymisen jälkeen.

Sunilaan Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhalalla on ehdotus.

- Hallitusohjelman mukaan maan hallitus aikoo myydä valtion omistuksia 4 miljardilla eurolla. Olisiko nyt hyvä hetki myydä Sunilan tehdas. Näin yhtiö pääsisi irti laitoksesta, mutta Sunilassa voisi jatkua toiminta ja säästyä työpaikat, Vanhala ehdottaa.

Vanhalan arvio on, että myynti saisi kannatusta hallituksessa ainakin Perussuomalaisilta, jotka ennen eduskuntavaaleja pitivät esillä, kuinka tärkeää on säilyttää työpaikkoja Suomessa.

- Sunilasta irtisanottaviin osuvat hallituksen suunnittelemat leikkaukset työttömyysturvaan samoin kuin aikuiskoulutusrahan poisto, Vanhala muistuttaa.

Stora Enson sulkemispäätös on jo toinen lyhyen sisällä. Kesäkuussa yhtiö ilmoitti sulkevansa paperikonelinjan Anjalasta.

Puheenjohtaja Vanhalaa tyrmistytti, että työnantaja ilmoitti Sunilaa koskevan päätöksensä henkilöstölle Teams-kokouksessa. Tämä kertoo Vanhalan mielestä myös siitä, että Suomessa ei todellakaan ole vaikeaa sanoa irti ihmisiä:

- Tehtaiden lopetukset eivät voi olla pelkkä ilmoitusluontoinen asia.

Lue myös: Paperiliiton Sunilan ammattiosastolle on tärkeää, että ihminen tulee ensin 4.9.2023

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle