Kauttua vei salibandyn mestaruuden

Jäsenasiat 05.05.2025

Viime vuoden kakkossijasta sisuuntunut Kauttuan joukkue vei mestaruuden. Kuva: Marjaana Malkamäki

Paperiliiton mestaruusturnaus pelattiin Kyröskoskella. Kauttua lunasti lupauksensa ja voitti turnauksen.

Kauttuan osasto 7 tuli viime vuoden turnauksessa toiseksi, ja lupaili jo 
silloin, että seuraavalla kerralla sijoitus paranee. Joukkueen
nimeksikin oli nyt laitettu Hopean kirkastajat.
– Viimevuotinen juttu jäi kismittämään, voitto oli niin lähellä.
Tuumittiin, että ei haluta pettymystä toista kertaa peräkkäin, kertoo
joukkueen puuhamies Marko Lehto.
Joukkueessa pelasi Jujo Thermalin Kauttuan paperitehtaan ja Walki
Westpakin Säkylän joustopakkaustehtaan työntekijöitä. Lehto toteaa, että
porukka oli kasassa jo ennen kuin turnauksesta ehdittiin laittaa
ilmoituksia. Hän arvelee, että viime vuoden hienot järjestelyt ja
menestys kannustivat pelaajia mukaan.

Pankakoski hopealle

Tällä kertaa loppuottelussa koki tappion Pankakosken osasto. Pettymystä lievitti hieman se, että välierässä kukistui naapuriosasto Pielisen rannalta, Uimaharju.
– Finaali oli karvas pettymys, mutta ei enää jaksettu. Kaikkemme
annettiin välierään Uimaharjua vastaan, kertoo Joni Korhonen.
Väsymyksen takana oli kovien ottelujen lisäksi kisamatka. Pankakosken
joukkueen bussi lähti Lieksasta lauantain puolella, kahdelta yöllä.
Reilun viidensadan kilometrin matkan jälkeen pelaajat nousivat kankein
jaloin bussista, ja ensimmäinen ottelu alkoi kello 10.30.
– Eihän siinä bussissa saanut nukutuksi. Pelit menivät kofeiinin
voimalla. Yllättävää kyllä jaksettiin loppuun asti, toteaa Korhonen.

Pankakosken Joni Korhonen tunnustaa, että finaalin tappio tuntui karvaalta. Kuva: Marjaana Malkamäki

Osa joukkueesta jaksoi pitempäänkin ja jäi yhteisen iltatilaisuuden
jälkeen viihtymään musiikin parissa, mutta Korhosen oli painuttava
nukkumaan. Kolmenkymmenen tunnin valvominen alkoi tuntua.
Hän toteaa, että nyt työvuorot sotkivat matkakuvioita, mutta ensi
kerralla lähdetään päivä tai kaksi aiemmin, niin joukkue ehtii levätä
kunnolla ennen pelejä. Innostusta seuraavaan turnaukseen löytyy ilman
muuta.
– Tämäkin tapahtuma oli erinomainen. Järjestelyt olivat viimeisen
päälle, ruokailut, iltatilaisuudet ja kaikki, Korhonen kehuu.

Kyröskoski järjesti

Turnauksen järjesti Kyröskosken osasto. Janne Vatajaniemi toteaa, että
kisojen isännöinti oli mukavaa, vaikka siinä olikin paljon puuhaa.
– Aloitimme suunnittelun heti viime vuoden turnauksen jälkeen, ja kaikki
meni niin kuin oli ollut ajatuskin.
Päiväruokailu oli järjestetty ottelupaikan lähelle Kyröskoskelle,
iltatilaisuus ja pitkänmatkalaisten majoitukset Ikaalisten kylpylään
noin viidentoista kilometrin päähän. Sinne oli yhteiskuljetus niille,
joilla ei ollut omaa kyytiä.
– Oli hienoa, että oltiin siellä samassa paikassa koko ilta. Porukka ei
hajaantunut omille teilleen virallisen osuuden jälkeen, sanoo
Vatajaniemi.
Isäntien pelitkin menivät varsin hyvin, ja he tulivat turnauksessa
neljänneksi.
– Oltiin tyytyväisiä tuohonkin tulokseen. Jo viime vuonna Raumalla
meillä oli hyvä tatsi ja samanmoisella tyylillä koetettiin mennä tänäkin
vuonna.
Välierässä Kyröskoski hävisi mestari Kauttualle niukasti 0–1 .
– Oli tosi tiukka peli, mutta me ei vaan pystytty tekemään maalia,
kertoo Vatajaniemi.
Kyröskosken porukka on käynyt koko talven treenaamassa kerran viikossa.
– Meitä on ollut sellaiset 10–16 pelaajaa melkein joka viikko, mukana
muutama kylän poika tehtaan ulkopuolelta, niin saadaan aina harjoitukset
kasaan.

Pallo pyörii syksylläkin

Paperiliiton jalkapalloturnaus pelataan Myllykoskella 13.9. Kauttuan
Marko uskoo, että sinnekin heiltä lähtee joukkue, jos työvuorot saadaan
järjesteltyä kohdalleen.
– Nytkin minulla olisi ollut perjantaina yövuoro, mutta sain sen
vaihdettua. Lauantain yövuoron otin vapaaksi, kuten pari muutakin
pelaajaa. Onneksi työnantaja oli suostuvainen, sanoo Lehto.

Teksti: Reima Kangas

Turnauksen kaikki tulokset

 

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle