Frisbeegolfin noviisit tähtäävät jo ensi vuoteen

Jäsenasiat 19.05.2026

Lassi Laukkanen, Tampereen osasto 4, voitti harrastesarjan kovalla tuloksella. Taustalla Simpeleen Vesa Peippo, joka tuli parikilpailussa toiseksi Joni Peipon kanssa.

Paperiliiton Frisbeegolfin Paperiliiton mestaruudet ratkaistiin Karkkilassa lauantaina 16.5. Mukana oli 60 kilpailijaa.

Tällä kertaa yksilökisassa oli kolme eritasoista sarjaa naisten sarjan lisäksi, joten kaikentasoisilla heittäjillä oli aiempaa helpompi löytää oma sarjansa.

Harrastesarjan parikisassa heittäneet Teemu Mattila ja Samu Suonpää, Rauman osasto 42, olivat varmasti päivän kokemattomimmat kilpailijat. Kumpikaan ei aiemmin ollut osallistunut yhteenkään frisbeegolfkisaan.

Kun monet kilpailijat kantoivat mukanaan repullista erilaisia kiekkoja, Mattilalla oli niitä mukanaan neljä.

– Tulokset oli mitä oli, mutta ei se meitä hidastanut. Me kierrettiin siinä yhden parin kanssa, jotka ovat aloittaneet jo 15 vuotta sitten. Saatiin heiltä tosi paljon neuvoja säännöistä ja muusta, kiitokset vaan Kouvolan pojille, sanoo Suonpää.

Mattila ja Suonpää pitivät tapahtumaa kaikin puolin onnistuneena iltajuhlaa myöten ja aikovat ilman muuta lähteä kilpailuun myös ensi vuonna. Tarkoitus on houkutella työpaikalta lisääkin kisaajia.

Kilpailun parhaan tuloksen (-2) heitti kilpasarjan voittaja Veikka Valtanen, Rauman osasto 42.

Teksti ja kuva: Reima Kangas

 

Tulokset

Parikilpailu

Harrastesarja
1. Joonas Hakulinen ja Roope Virtanen (Tampere 4)
2. Veikka Ratilainen ja Jesse Rosvall (Rauma 42)
3. Lassi Laukkanen ja Matti Niinimäki (Tampere 4)

Kilpasarja
1. Karri Hirvonen ja Janne Leinonen (Simpele 25)
2. Vesa Peippo ja Joni Peippo (Simpele 25)
3. Hugo Räty (Uimaharju 88) ja Petri Liuski (Pankakoski 30)

Yksilökilpailu

Naisten sarja
1. Mirva Danielsbacka (Inkeroinen 15)

Harrastesarja
1. Lassi Laukkanen +2 (Tampere 4)
2. Erik Blomster +8 (Kirkniemi 87)
3. Tomi Koskela +14 (ctp voitto) (Kaukopää 21)

Keskitason sarja
1. Toni Vilenius +9 (ctp voitto) (Valkeakoski 70)
2. Ukko Dansk +9 (Inkeroinen 15)
3. Mikko Koskinen +10 (ctp voitto) (Rauma 42)

Kilpasarja
1. Veikka Valtanen -2 (Rauma 42)
2. Janne Salmi +2 (ctp voitto) (Helsinki 46)
3. Petteri Jurva +2 (Lahti 86)

 

 

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle