Anjalan paperitehtaan myyntiprosessi lopetettiin

Uutiset 27.01.2023

Anjalan paperitehdasta ei enää yritetä myydä, vaan se jatkaa Stora Enson omistuksessa.

Yhtiö käynnisti neljän paperitehtaan myyntiprosessin viime maaliskuussa. Stora Enso ilmoitti päätöksestään lopettaa Anjalan tehtaan myyntiprosessin samalla, kun se kertoi myyvänsä Ruotsista Hylten paperitehtaan Sweden Timberille.

Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhalan mielestä Anjalan paperitehtaan myyntiin oli hyvä saada jokin päätös.

- Epävarma tilanne selkeytyi toistaiseksi, kun Stora Enso päätti pitää tehtaan itsellään, Vanhala toteaa.

Tehtaan paperiliittolainen pääluottamusmies Jari Punakivi on samaa mieltä:

- Työntekijöiden kannalta tilanne on selvempi.

 

Paperiliiketoimintaa jää Suomeen ja Belgiaan

Anjalan tehdas toimii integroidusti Stora Enson Inkeroisten kartonkitehtaan kanssa. Tehtailla on muun muassa yhteinen raaka-aineiden ja energian hankinta.

- Tutkittuamme eri vaihtoehtoja olemme todenneet, että Anjalan tehtaan pitäminen yhtiöllämme on sen myyntiä kannattavampaa, sanoo Stora Enson talousjohtaja Seppo Parvi tiedotteessa.

Anjalan ja Belgiassa sijaitseva Langerbruggen paperitehdas jatkavat paperintuotantoa Stora Enson Packaging Materials -divisioonassa, johon ne siirtyivät tammikuun alusta. Kannattavuusselvitys Langerbruggen tehtaan toisen paperilinjan muuntamisesta kartonkia valmistavaksi linjaksi on tarkoitus saada päätökseen tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Paperitehtaiden myynti liittyi Stora Enson suunnitelmaan luopua paperiliiketoiminnasta ja keskittyä pitkä aika välin kasvuun uusiutuvien pakkaustuotteiden, rakentamisen ratkaisujen ja biomateriaali-innovaatioiden tuotannossa. Aiemmin julkistetun Maxaun paperitehtaan myynti Schwartz Produktionille toteutunee alkaneen vuoden alussa. Nymöllan paperitehtaan myynti Sylvamolle saatiin päätökseen 2. tammikuuta.

Paperiliitto-lehti: Stora Enso myy Anjalan paperitehdasta sekä tehtaita Saksasta ja Ruotsista (13.5.2022)

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle