Puheet kovenevat molemmin puolin

Tiedotteet, Uutiset 06.06.2015

Tulevia sopimuksia pitää Paperiliiton puheenjohtajan Petri Vanhalan mielestä rakentaa maltilla.

Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhalan mielestä hallituksen ja Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n painostus on monikertaista verrattuna kymmenen vuoden takaiseen paperiteollisuuden työsulkuun.

Tuoreen hallitusohjelman herättämät reaktiot ovat saaneet aikaan kovia sanoja. Hallitus painostaa työmarkkinajärjestöjä yhteiskuntasopimukseen lisäsäästöjen uhalla. Vanhalan mukaan nyt tarvitaan rauhoittelua ja jäitä hattuun.

- Hallituksella pitäisi olla tiedossa, että uhan alla ay-liike ei neuvottele. Herää ajatus, että sopimus nimenomaan halutaan kaataa, jotta saataisiin muita ratkaisuja aikaan, Vanhala näkee.

Työllisyys- ja kasvusopimusta Vanhala on valmis jatkamaan vuodella, jolloin seuraava vastaaava sopimus tehtäisiin vuoden 2016 syksyllä. Jos sopimusta ei saada jatkettua ja sopimus kaatuu, alkavat liittokohtaiset neuvottelut. Se ei Vanhalan mielestä olisi katastrofi, vaan lopputulos riippuu alasta. Talkoot Suomen puolesta saattavat silloin jäädä taka-alalle.

- Silloin liitot katsovat omaa alaansa, eivät maan asiaa, Vanhala sanoo.

Imatralla Paperiliiton motoseminaarissa puhunut Vanhala antoi esimerkin, miten löytää
vaihtoehtoja sille, että hallitusohjelma leikkaa heikoimmassa asemassa olevilta.

- Pudottaisin asialistalta hallitusohjelmaan kirjatut ansiosidonnaiset työttömyysturvan leikkaamisen 200 miljoonalla eurolla, Vanhala ehdottaa.

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle