Peruskouluille iso kampanja metsäteollisuudesta

Uutiset 15.10.2013

Suomen suurimpien metsäteollisuusyritysten edustajat vierailevat lokakuun alussa noin 300 yläkoulussa eri puolilla Suomea kertomassa 9.-luokkalaisille metsäteollisuudesta, sen tarjoamista työmahdollisuuksista ja alan tuotteista.

Mahdollisuuksien metsä -kampanjalla kerrotaan nuorille ja opettajille metsäalasta, sen erilaisista ammateista ja tuotteista sekä tuodaan työelämää ja kouluja lähemmäs toisiaan. Kampanjaan osallistuu noin 300 koulua.

Kampanja on metsäalan yhteinen voimanponnistus; kampanjan takana ovat Metsäteollisuus ry, alan suurimmat yritykset Metsä Group, Stora Enso ja UPM sekä Suomen Metsäyhdistys ja valtakunnallinen Metsä puhuu -hanke.
Koulutusohjelmiin tarvitaan lisää opiskelijoita
Mahdollisuuksien metsä -kampanjalla halutaan innostaa nuoria hakeutumaan metsäalan opintoihin ja töihin metsäteollisuusyrityksiin.
- Nuorisotutkimusten mukaan nuoret eivät tunne metsäalan ammattien kirjoa, alalla tehtävää tuotekehitystä ja innovaatioita tai puun käytön positiivisia ympäristöominaisuuksia", sanoo Metsäteollisuus ry:n koulutuspoliittinen asiantuntija Anne Kettunen.
- Alan opintoihin tarvitaan lisää hakijoita ja lähivuosien eläköityminen lisää työvoiman tarvetta. Esimerkiksi puutuotealan osaajista, metsäkoneenkuljettajista ja laboranteista on kysyntää. Koulutusohjelmia on uudistettu kaikilla opintoasteilla vastaamaan metsäteollisuuden tulevia osaamistarpeita, Kettunen jatkaa.
Työ ja tuotteet luovat hyvinvointia Suomeen
Metsäteollisuus työllistää noin 50 000 henkilöä ja koko metsäsektorilla on noin 160 000 työpaikkaa. Vuonna 2012 metsäteollisuuden viennin arvo koko Suomen viennistä oli noin 20 prosenttia ja kymmenen merkittävimmän vientituotteen joukossa oli neljä metsäteollisuuden alaan kuuluvaa tuotetta.
Mahdollisuuksien metsä -kampanjan kouluvierailuilla nuoret kuulevat vierailijoiden omakohtaisia koulutus- ja uratarinoita, saavat tietoa alan näkymistä sekä pääsevät tutustumaan erilaisiin puupohjaisiin tuotteisiin, kuten biokomposiittiin, taivuteltavaan vaneriin, erilaisiin paperilaatuihin ja pakkauksiin.

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle