Nuorten työsuhdeturvaa ei saa heikentää

Tiedotteet, Uutiset 29.05.2018

Järjestöt vastustavat maan hallituksen suunnittelemaa työsopimuslain muutosta, jolla heikennetään nuorten työsuhdeturvaa.

22 järjestöä vaatii maan hallitusta vetämään pois valmistelusta alle 30-vuotiaita koskettavan työsopimuslain heikennyksen. Lakimuutosta vastustavassa vetoomuksessa on mukana palkansaaja-, nuoriso-, opiskelija-, nais- ja perhejärjestöjä:

"Hallitus on sopinut vuosien 2019–2022 julkisen talouden suunnitelmassaan 11. huhtikuuta, että se ryhtyy valmistelemaan työsopimuslain muutosta, jolla ”helpotettaisiin nuorten työttömien työllistämistä”. Sen myötä työnantaja saisi tehdä vähintään kolme kuukautta yhtäjaksoisesti työttömänä työnhakijana olleen, alle 30-vuotiaan ”nuoren” kanssa määräaikaisen työsopimuksen ilman laissa muutoin säädettyä perusteltua syytä.

Määräaikaisten työsopimusten määrän kasvattaminen lisää työelämän turvattomuutta sekä repaleisuutta. On kohtuutonta asettaa työuransa alussa olevat nuoret asemaan, jossa heiltä viedään aito mahdollisuus suunnitella tulevaisuuttaan, talouttaan ja mahdollisen perheen perustamista. Määräaikaisuuksien lisääminen kohdistuu erityisen raskaasti nuoriin naisiin, joiden työmarkkina-asemaa tulisi pikaisesti parantaa tasa-arvoisemmalla politiikalla. Toteutuessaan hallituksen suunnittelema lainmuutos vaikeuttaisi nuorten naisten pääsyä vakaisiin työsuhteisiin ja lisäisi entisestään sukupuolien palkkaeroja.

Alle 30-vuotiaisiin kohdistettava työsopimuslain heikennys on ongelmallinen myös ikäsyrjinnän näkökulmasta ja vastoin perustuslain turvaamaa oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun. On vaikea ymmärtää hallituksen päämääriä, kun tiedossa ovat työ- ja elinkeinoministeriön oman vuoden 2017 työolobarometrin tulokset, joiden mukaan kaikista yleisintä on määräaikaisiin kohdistuva eriarvoinen kohtelu tai syrjintä. Jopa 13 prosenttia palkansaajista sanoi vuonna 2017, että sitä esiintyy omassa organisaatiossa. Myös kouluttautuminen on barometrin mukaan määräaikaisissa työsuhteissa selvästi harvinaisempaa kuin toistaiseksi voimassa olevissa.

Allekirjoittaneet palkansaaja-, nuoriso-, opiskelija-, nais- ja perhejärjestöt vastustavat suunniteltua lakimuutosta ja vetoavat hallitukseen sen poisvetämiseksi valmistelusta.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
Akava ry
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry
Akavan opiskelijat
Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS fr
Naisasialiitto Unioni ry
RKP-nuoret
Sosialidemokraattiset Naiset
Sosialidemokraattiset Nuoret Ry
Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry
Suomalainen Naisliitto ry
Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry
Suomen Lukiolaisten Liitto
Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry
Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry
Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry
Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry
Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys TATSI ry
Vasemmistonuoret ry
Vihreät Naiset ry
Vihreät nuoret
Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry"

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle