Enemmän hyötyä osallistamalla

Tiedotteet, Uutiset 20.06.2018

SAK tutki: Uudesta teknologiasta saadaan enemmän hyötyjä, jos työntekijät pääsevät vaikuttamaan hankintapäätöksiin.

Työntekijät kannattaa ottaa mukaan uuden teknologian käyttöönottohankkeeseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Työntekijöiden kokemilla vaikutusmahdollisuuksilla näyttää olevan ratkaiseva vaikutus teknologisia uudistuksia koskeviin asenteisiin, SAK:n tekoälyä koskevasta tutkimushankkeesta ilmenee.

Huoli työpaikan säilymisestä ei ilmene yksilötasolla, vaikka automatisoinnin ja tehostamisen yleisesti pelätään vähentävän työpaikkoja. Esimerkiksi autoliikkeen huoltoteknikko kertoo, että uusi tekniikka vähentää mekaanisia huoltotöitä, mutta lisää sähkötyötä ja ohjelmointia.

– Osa työtehtävistä poistuu, mutta ei välttämättä koko työ. Jos kyseessä ovat raskaat tai vaaralliset työtehtävät, tämä voi olla myös hyvä asia, SAK:N kehittämispäällikkö Juha Antila sanoo.

Myös SAK:n aikaisemmin julkistamat tutkimukset viittaavaat siihen, ettei teknologisilla uudistuksilla näyttäisi olevan merkittäviä työllisyysvaikutuksia. Uutta teknologiaa käyttöön ottaneiden työpaikkojen työntekijöistä 74 prosenttia kertoi työolobarometrissa, ettei heille kuuluneita työtehtäviä ole siirtynyt koneiden, automaattien, robottien tai muun teknologian tehtäväksi. Vastaava tulos saatiin luottamushenkilöpaneelin kyselyssä, jossa 72 prosenttia vastaajista arvioi, ettei uuden teknologian käyttöönotolla ole ollut työllisyysvaikutuksia.

Lue lisää tutkimuksesta    

Aiheesta lisää paperiliittolaisten työpaikkojen näkökulmasta myös 29.6. ilmestyvässä Paperiliitto-lehdessä numero 5/2018.

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle