Työ jatkuu toisin tehden

pe maalisk. 27 07:02:00 2020

Tiukat toimet koronaviruksen hillitsemiseksi vaikuttavat kevään edetessä monin tavoin Paperiliiton järjestötoimintaan. Liitto siirsi hallinnon kokoukset toteutettavaksi etäyhteyksin jo siinä vaiheessa, kun yritykset alkoivat rajoittaa työntekijöiden matkustamista ja kokouksiin osallistumista.

Paperiteollisuuden pääluottamusmiesten ja varapääluottamusmiesten tes-koulutukset siirtyivät maaliskuulta myöhempään ajankohtaan. Uusien työsuojeluvaltuutettujen ja puheenjohtajien kokoontuminen sekä osastojen vierailut liiton toimistolle on toistaiseksi peruttu.

Myös liiton järjestämä salibandymestaruus jää ratkaisematta. Turnaus piti käydä 18. huhtikuuta.

Koulutukset Murikka-opistossa on peruttu vappuun saakka, sillä opiston toiminta on keskeytetty.

Paperiliiton omistamat lomakeskukset Purala, Särkelä ja Törmälä on suljettu huhtikuun loppuun asti. Uusia varauksia lomakeskuksissa ei toistaiseksi oteta vastaan.

Lomajärjestöt ovat päättäneet keskeyttää tuetut lomat. Näiden paperiliittolaisillekin tarjolla olevien lomien ja muiden jäsenetujen muutoksista voit lukea tarkemmin liiton nettisivujen Jäsenedut-kohdasta kunkin edun kohdalta.

Kevätkokoukset järjestetään ammattiosastoissa poikkeusjärjestelyin. Paperiliiton hallitus on torstaina 19. maaliskuuta ohjeistanut, miten kokoukset voidaan tänä keväänä sääntöjen puitteissa toteuttaa. Osastojen jäsenet näkevät osallistumisohjeita myös liiton tai oman osastonsa nettisivuilta.

Paperiliiton toimiston ja Paperityöväen Työttömyyskassan palvelut jatkavat ilman muutoksia, jos yhteydenotot on mahdollista hoitaa puhelimitse tai sähköisesti. Henkilökunnan on mahdollista tehdä töitä etäyhteyksin ja näin välttää lähikontakteja.

Ajankohtaista koronatilanteesta

Teksti Eeva Eloranta-Jokela
Kuva Anna Paloniemi

120-vuotiaan liiton tulevia tapahtumia

Frisbeegolf-mestaruudet ratkaistaan Karkkilassa la 16.5 - ilmoittaudu viimeistään 30.4.
Perhetapahtumaan la 13.6. Tampereella - ilmoittautuminen on auki 8.5. saakka tai kunnes tapahtuma on täynnä.
Motoristit koolla 24.-27.6. Aulangolla Hämeenlinnassa + Musareilla. Ilmoittaudu viimeistään 30.6.


Ajankohtaista: Salibandyturnaus järjestetään la 18.4. Helsingissä. Seuraa tunnelmia liiton somekanavista.
Keilaturnaus pidettiin 28.3. Lue kisauutinen.

Tutustu 120 v. tapahtumiin

Uusi jäsen tai uusi työsuhde?

Tämä kannattaa lukea, kun liityt jäseneksi tai aloitat uuden työsuhteen.

Jäsenasiat

Yksipäiväinen keilakisa sai kehuja

Paperiliiton keilailukisa sai osallistujilta runsaasti kehuja.

Jäsenasiat

Ammattiosastojen kevätkokoukset

Katso täältä oman osastosi kevätkokousajankohta.

Jäsenasiat

Paperiliitto-lehti

News - current

Paperiliitto-lehti on Paperiliiton jäsenlehti. Lehdessä käsitellään paperintyöntekijöiden edunvalvontaan, työelämän arkeen ja vapaa-aikaan liittyviä aiheita.

Lue näköislehti
Odotettavissa hidasta elpymistä? Markkinoilla arvellaan, että metsäteollisuuden suhdannekuopan pohja olisi saavutettu.

Ensimmäiset merkit sellun ja kartongin hintojen kääntymisestä nousuun on jo nähty.

Lue koko juttu
Äänekoskella on tehty kartonkia kuusi vuosikymmentä ja Pekka Haltsonen on ollut Metsä Boardilla töissä viisi vuosikymmentä.

Moni asia on muuttunut, mutta toiveammatissaan ”kauppiaana” hän on pysynyt vuodesta 1986.

Lue koko juttu
Paperiliiton taitekohdat painetaan kronikaksi

Avoimuus yllätti – Paperiliiton lähihistoriasta haluttiin puhua, kirjoittaa toimittaja ja tietokirjailija Jari Korkki.

Lue koko juttu