Tuotekehitystä ja koulutusta ajoissa

Tiedotteet, Uutiset 05.08.2016

Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhalan mielestä teollisuudessa pitää etsiä ajoissa uusia tuulia ja turvata työntekijöiden siirtyminen työstä työhön.

Metsäteollisuuden tuorein vähennysuutinen koskee Hämeenkyrön Kyröskoskella sijaitsevaa Metsä Board Kyron tehdasta. Tehdasta uhkaa sadan työntekijän vähennys, jos tapettipaperikone suljetaan.

– Sata teollista työpaikkaa on kova isku paikallisesti, mutta tekee lovea myös maan hallituksen tavoitteisiin parantaa työllisyyttä, Vanhala muistuttaa.

Vanhala perää yrityksiltä vastuuta ja katsomista nykyistä pitemmälle tulevaan. Yhteistoimintaneuvotteluihin käytettävien kuuden viikon aikana ei yleensä suuria asioita saada aikaiseksi, vaan käydään läpi lähinnä lakisääteiset velvoitteet.

– Yhtiöiden tulevan kannattavuuden takia tuotekehitykseen pitää satsata aina vain enemmän. Samalla pitää huolehtia työntekijöiden koulutuksesta, jotta työstä työhön -ajatus saadaan toimivaksi, sanoo Vanhala.

Vaikka paperiteollisuudesta on vähentynyt muutamassa vuodessa tuhansia työpaikkoja, on yhtiöiden varauduttava ajoissa myös siihen, että alan osaamista ja ammattitaitoa on edelleen saatavilla.

Lisää tiedotteita:

Tiedotteet Uutiset
29.11.2018
Vanhalasta TP:n puheenjohtaja
Tiedotteet Uutiset
17.05.2017
Paperiliitto varautuu syksyyn yhteistyöllä
Tiedotteet Uutiset
01.05.2017
Työttömiin kohdistuvat leikkaukset lopetettava
Tiedotteet Uutiset
02.03.2017
Kovaa puhetta Metsäteollisuudelta
Takaisin Tiedotteet-sivulle