Teollisuuden suurliiton valmistelu etenee

Tiedotteet, Uutiset 18.02.2016

Paperiliiton hallitus on hyväksynyt neljän suomalaisen teollisuusliiton yhdistämistä koskevan aiesopimuksen.

Neljän suomalaisen teollisuusliiton hallitukset ovat hyväksyneet liittojen yhdistämistä koskevan aiesopimuksen. Myönteisen päätöksen tehneiden Metallityöväen Liiton, Paperiliiton, Puuliiton ja TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton on aiesopimuksen mukaan määrä yhdistyä vuoden 2017 loppusyksyllä.

Aiesopimukseen on kirjattu yhdistämisen periaatteet, menettelytavat ja aikataulu. Sopimuksen mukaan uuden liiton ensimmäinen liittokokous olisi marras-joulukuussa 2017. Uusi yhteinen työttömyyskassa puolestaan aloittaisi vuoden 2018 alussa.

Uuden SAK:laisen teollisuuden suurliiton perustamisella tavoitellaan muun muassa jäsenten edunvalvonnan tehostamista sekä teollisuusliittojen painoarvon vahvistamista sopimustoiminnassa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Liitoissa uskotaan, että yhdistymisestä koituvat toiminnalliset ja taloudelliset hyödyt tuovat muassaan entistä vahvemman ammattiliiton ja työttömyyskassan.

Teollisuuden suurliiton muodostaminen etenee aiesopimuksen hyväksymisen jälkeen siten, että maaliskuussa käynnistyy liittojen yhteinen selvitystyö noin 10 valmisteluryhmässä. Tämän työn on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä. Jos kaikki etenee suotuisasti, liittojen hallinnot tekevät varsinaiset yhdistymispäätökset ensi vuoden keväällä.

Teollisuuden uusi työntekijäliitto on syntyessään noin 270 000 jäsenellään Suomen suurin ammattiliitto.

Lisätietoja:
Petri Vanhala, puh. 0400 759 872

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle