Suomen talouden tilanne on vakava - voimalaitosverosta tulisi luopua

Tiedotteet 03.10.2013

Kirje Valtioneuvoston jäsenille 3.10.2013

Vakavan taloustilanteen seurauksena kannattamattomia laitoksia suljetaan, työntekijöitä irtisanotaan ja yritykset myös epäröivät kasvun kannalta välttämättömien investointien toteuttamista. Suomi tarvitsisi tällä hetkellä päätöksiä, jotka tukevat investointien toteuttamista. Hallituksen valmistelemasta voimalaitosverosta luopuminen olisi tällainen päätös.
Voimalaitosveron tuottotavoitteen leikkaaminen ei ratkaisevasti auta. Yritykset ja investointien rahoittajat pelkäävät, että veron määrä (50 milj. €) ja veropohja tulevat laajenemaan tulevaisuudessa. Yritykset elävät tämän todellisuuden kanssa jo nyt, kun ulkomaalaiset rahoittajat hinnoittelevat poliittisen riskin lainarahan hintaan. Toisaalta merkittävä osa tuotosta valtiolle kumoutuisi pienentyneinä osinkoina ja yhteisöveroina.
Voimalaitosvero kohdistuisi suoraan myös vientiteollisuuteemme Mankala-yhtiöiden kautta. Esitetty voimalaitosvero toimisi kotimaisten investointien jarruna ja heikentäisi energiavaltaisen vientiteollisuuden mahdollisuuksia tarjota työtä ja tuloja Suomessa. Kotimainen lisätaakka ei tähän kannusta vaan ohjaa teollisuuden toimeliaisuutta pois Suomesta.
Vientiteollisuuden lopputuotteiden hinta määräytyy maailmanmarkkinoilla, joten voimalaitosveron aiheuttamia lisäkustannuksia ei ole mahdollista siirtää tuotteiden hintaan. Suomen näkökulmasta katsottuna vero toimisi siten vientiverona. Myös energiapolitiikan tulee pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti luoda yrityksille edellytyksiä toimia kansainvälisillä markkinoilla. Valtion havittelema 50 miljoonan euron verotuotto kääntyy tappioksi, jos verokapula isketään vientiteollisuuden rattaisiin.
Voimalaitosvero siirtyisi Mankala-järjestelyissä mukana olevien kunnallisten sähköyhtiöiden kautta myös kotitalouksien sähkön hintaan ja heikentäisi näin kotitalouksien ostovoimaa.
Elinkeinoelämä on tuonut toistuvasti esille sen, että ehdotettu vero ei tue mitään energiapoliittista tavoitetta, päinvastoin. Vero murentaa päästökaupan ohjaavaa vaikutusta ja suomalaisia toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Vero, jolla ei näytä olevan mitään ohjaavia tavoitteita ja joka on vallitsevan energiapolitiikan vastainen, heikentää toimijoiden luottamusta ja nostaa merkittävästi investointikynnystä.
Suomessa on suunnitteilla jopa 25-30 miljardin euron investoinnit energia-alaan seuraavien 15-20 vuoden aikana. Näistä osa voi viivästyä tai jopa estyä, mikäli voimalavero toteutuu. Luopumalla voimalaitosverosta hallitus rohkaisisi osaltaan näitä kasvun, työllisyyden ja toimivan infrastruktuurin kannalta välttämättömiä investointeja.
Energiateollisuus on pitkien takaisinmaksuaikojen ja pääomaintensiivisyytensä vuoksi erityisen haavoittuva ala nopeille toimintaympäristön muutoksille. Voimalaitosvero olisi kielteinen ennakkotapaus siitä, että Suomi on investointikohteena epävakaa eli vero nostaisi Suomen maariskiä ulkomaisten toimijoiden silmissä. Poliittisen riskin toteutuminen energiasektorilla pannaan merkille elinkeinoelämässä myös laajemmin ja siten toteutuneen riskin vaikutukset heijastuvat myös muille aloille. Uskomme, että vero on kansantaloudelle ja valtiontaloudelle nettovaikutukseltaan negatiivinen.
Voimalaitosverolla on esityksen mukaan tarkoitus leikata päästökaupasta koitunutta ansiotonta tuottoa. On aihetta kysyä, syntyykö kyseistä tuottoa nykytilanteessa lainkaan. Päästöoikeuden alhaisen hinnan, heikon taloustilanteen ja julkisella tuella rakennetun uusiutuvan tuotannon (sähkön markkinahintaa alentavasta) yhteisvaikutuksesta energia-ala kamppailee jo nyt kannattavuusongelmien kanssa. Veron rajaus ennen vuotta 2004 käyttöön otettuun kapasiteettiin on mielivaltainen ja epäreilu.
Energiayhtiöillä oli perusteet panostaa päästöttömään energiaan jo viimeistään vuodesta 1997 lähtien (Kioton pöytäkirja). lisäksi vero kohdentuu epätasa-arvoisesti eri toimijoille, erityisesti vesivoiman tuottajat joutuvat maksumiehiksi. Ala pelkää myös, että EU:n komissio tulee vaatimaan kotimaista bioenergiaa käyttävää sähkön ja lämmön yhteistuotantoa veron piiriin valtiontukikysymysten vuoksi. Siten vero tulisi koskemaan kaikkea uusiutuvaa tuotantoa. Tämä vaarantaisi Suomen energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet.
Näiden painavien syiden vuoksi toivomme hallituksen luopuvan voimalaitosveron valmistelusta ja etsivän sille korvaavia tulonlähteitä. Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat valmiita keskustelemaan näistä vaihtoehdoista.
Akava ry
Ammattiliitto Pro ry
Elinkeinoelämän keskusliitto ry
Energiateollisuus ry
Kemianteollisuus ry
Metallityöväen liitto ry
Metsäteollisuus ry
Paperiliitto r.y.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
Sähköalojen ammattiliitto ry
Tekniikan Akateemiset TEK ry
Teknologiateollisuus ry
Teollisuusalojen Ammattiliitto TEAM ry
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle