Sopimuskevät etenee - epävakaus heijastuu neuvotteluihin

Uutiset 19.03.2026

Paperiliiton hallitus hyväksyi maaliskuun kokouksessaan uusia työehtoja.

Paperiliiton työehtosopimusneuvottelujen aikajanalle on osunut lisää ulkoisia muuttujia. Tuorein niistä on öljyn hinnannousu. Lähi-idän sotatoimien vaikutusten lisäksi metsäteollisuuden toimintaympäristöä haastavat Ukrainan sodan jatkuminen, siihen liittyvät pakotteet ja Yhdysvaltain tullipolitiikka. Vakaampien aikojen odottelu näyttää pitkittyvän.

Kotimaassa katse kääntyy valtiontalouteen. Maan hallitus neuvottelee ja sopii julkisen talouden suunnitelmasta 21.–22. huhtikuuta pidettävässä kehysriihessä.

- Toivottavasti kehysriihestä ei tule uusia avauksia, jotka vaikuttavat työmarkkinatilanteeseen ja ennen kaikkea, ettei sieltä tule päätöksiä, joilla heikennetään työntekijöiden asemaa ja toimeentuloa entisestään, sanoo Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala.

Huolestuttavana Vanhala pitää nykyistä kehitystä, jossa isot, työntekijöiden edunvalvontaa koskevat kysymykset on siirretty päätettäviksi poliittisissa pöydissä.

- Poliittisia avauksia tehdään nyt ensi vuoden eduskuntavaaleja silmällä pitäen. Ammattiliittoja tarvitaan, jotta työntekijöiden arkea ei kurjisteta enempää ja jotta suomalaisen työelämän laatu kohenee. Ja erityisesti tarvitaan innokkaita ammattiliittojen jäseniä vaikuttamaan ja asettumaan vaaleissa ehdokkaaksi, kannustaa Vanhala.

Neuvottelutuloksesta uusi tes 

Paperiliiton hallitus hyväksyi maaliskuun kokouksessaan Mondi Powerflute Oy:n kanssa saadun neuvottelutuloksen työehtosopimukseksi. Tähän mennessä sopimuksia on sovittuna noin 4300 jäsenen työpaikoille.

Liitto jatkaa yrityskohtaisia tes-neuvotteluja aikataulunsa mukaisesti. Neuvotteluissa saadun neuvottelutuloksen hyväksyy tai hylkää liiton hallitus. Tarvittaessa päätös voidaan viedä liittovaltuuston käsiteltäväksi.

Kierroksen aikana liitto sopii työehdot noin 8000 jäsenelle yli 30 yrityksessä. Tavoitteena on saada työehtosopimukset neuvoteltua ja hyväksyttyä jokaisen yrityksen kanssa ennen kesäkuun loppua, jolloin viimeinen voimassa olevista työehtosopimuksista päättyy.

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle