Selvitystyö kiinnostaa 42 liittoa
Tiedotteet, Uutiset 10.02.2015
Osallistujien lukumäärä tarkentuu vielä 10.2. päättyneen määräajan jälkeen, kun kaikkien mukaan lähtevien liitojen hallinnot ovat vahvistaneet päätöksensä. Selvitystyöhön on myös mahdollista ilmoittautua mukaan hankkeen alettua.
Hankkeeseen kutsuttiin 16. tammikuuta Helsingissä järjestetyn valmistelukokouksen jälkeen kaikki ammatilliset edunvalvontajärjestöt, myös keskusjärjestöihin kuulumattomat liitot.
Käytännön valmistelut uuden keskusjärjestön perustamiseksi aloitetaan mahdollisimman nopeasti, muun muassa hankkeen ohjausryhmän kokoonpanosta on määrä päättää viikolla 7.
Tavoite on, että uusi järjestö aloittaisi toimintansa vuoden 2016 aikana. Uuden keskusjärjestön tavoite on vahvistaa palkansaajien ja yksinyrittäjien taloudellista ja henkistä hyvinvointia sekä edistää yhteiskunnallista tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta.