Posti perui vuokratyön käytön

Tiedotteet, Uutiset 16.11.2015

Posti perui aikeet käyttää vuokratyöntekijöitä lakonalaisissa töissä.

SAK:n hallitus tuomitsi alkuviikosta Postin aikeet teettää lakonalaisia töitä vuokraväellä. Keskiviikkona 18. marraskuuta Posti kuitenkin ilmoitti, ettei se ei aio käyttää SOL Henkilöstöpalvelujen työntekijöitä lakon aikana.

SAK:n hallitus tiedotti maanantaina 16. marraskuuta, että se tuomitsee jyrkästi Postin Suomeen tuoman tavan vuokrata työntekijöitä hoitamaan laillisen työtaistelun kohteena olevia töitä.

– Posti toimii poikkeuksellisen häikäilemättömästi, kun se lisäksi edellyttää omien työntekijöidensä perehdyttävän lakonalaiseen työhön palkatut vuokratyöntekijät. Vuokratyöntekijät Posti asettaa kohtuuttomaan tilanteeseen, kun se aikoo teettää heillä mahdollisten työnseisausten alaisia tehtäviä, Suomen suurimman palkansaajakeskusjärjestön hallitus totesi ylimääräisessä kokouksessaan maanantaina.

SAK:n hallitus muistuttaa, että Posti on yhteiskuntavastuuohjelmassaan sitoutunut edistämään työelämän oikeuksia, muun muassa työntekijöiden oikeutta lakkoon. SOL ja muut työntekijöitä Postille vuokraavat yritykset puolestaan rikkovat Henkilöstöpalveluyritysten liiton sääntöjä, joiden mukaan henkilöstöpalveluyritykset eivät vuokraa alan kansainvälisen käytännön mukaan laillisen työtaistelun kohteena olevaan yritykseen työntekijöitä.

SAK:n hallitus päätti kokouksessaan 16. marraskuuta, että mikäli Posti käyttää vuokratyöntekijöitä Posti- ja logistiikka-alan unionin torstaina 19. marraskuuta alkavan työnseisauksen alaisten töiden tekemiseen, keskeyttää SAK neuvottelut yhteisestä työmarkkinaratkaisusta. SAK on valmis jatkamaan neuvotteluja vasta, kun Posti lopettaa vuokratyöyritysten käytön lakon murtamiseen.

SAK:n jäsenliitot ehtivät myös alkaa valmistelella saartotoimenpiteitä SOL:ia ja muita sellaisia yrityksiä kohtaan, jotka vuokraavat Postille työntekijöitä työtaistelun kohteena oleviin tehtäviin, mutta nämä toimet pysähtyivät Postin ilmoitukseen peräytyä vuokratyöntekijöiden käytöstä.


Uutinen päivitetty 18.11.2015 tiedoilla, jotka koskevat Postin ilmoitusta vuokratyöväen käytön perumisesta. 

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle