Pitkittyminen ihmetyttää Paperiliiton päättäjiä
Uutiset 19.12.2019
Paperiliiton hallitus päätti kokouksessaan torstaina 19.12. antaa tes-neuvottelukunnalle valtuudet katkaista neuvottelut ja jättää ilmoitukset työtaistelu-uhista, jos neuvottelut paperiteollisuuden uudesta työehtosopimuksesta eivät etene. Hallitus kävi vakavan keskustelun ja kehottaa työnantajaosapuolta ryhtymään neuvotteluihin viimeistään nyt, sillä sopimuksen teossa yhteistyö on vahvin tapa viedä asioita eteenpäin.
– Tähän ajatukseen on työnantajien aiheellista tarttua, sillä neuvottelupöydissä tarvitaan malttia ja ratkaisuja, jotka kantavat myös seuraavaan sopimukseen, korostaa Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala.
Liiton hallitusta ihmetytti Metsäteollisuus ry:n haluttomuus päästä uuteen sopimukseen neuvotteluteitse. Myös paperiteollisuuden pääluottamusmiehet korostivat omassa tapaamisessaan keskiviikkona, että sopimus pitäisi pystyä tekemään osapuolten välillä neuvotellen, ei hakemalla ratkaisua valtakunnansovittelijalta. Vain neuvotellen työehdoista voidaan sopia rakentavasti.
– Missä näkyy meiltä vaadittu yhteinen tekeminen nyt, kun pitäisi sopia? Vaikka monella työpaikalla on vaikeaa ja työpaikkoja vähenee, niin yhteistyötä työntekijöiden puolelta on kyllä tarjottu. Sopimusta ei kuitenkaan synny, jos toinen osapuoli vain sanelee ja tyrmää meidän esitykset. Päinvastoin, näin tilanne vain kärjistyy, sanoo Paperiliiton valtuuston puheenjohtaja ja UPM Rauman tehtaan pääluottamusmies Jouko Aitonurmi.
Marraskuun lopussa päättynyttä paperiteollisuuden 49. työehtosopimusta noudatetaan niin kauan, kun neuvottelut ovat käynnissä tai syntyy uusi 50. työehtosopimus.