Petri Vanhalan avajaispuhe 22. liittokokouksessa

Tiedotteet, Uutiset 17.05.2017

Paperiliitton puheenjohtaja Petri Vanhala avasi 22. liittokokouksen.

Arvoisa eduskunnan varapuhemies, SAK:n puheenjohtaja, kutsuvieraat ja liittokokousedustajat. Tervetuloa Paperiliiton 22. liittokokoukseen.

Muistan minun ensimmäisen liittokokoukseni vuonna 1989 Espoon Dipolissa. Olin silloin ammattiosastoni liittokokousedustaja ja yksi nuorimmista osallistujista. Kaikki tuntui kovin jännittävältä ja arvokkaalta, ja siltä tämä tuntuu edelleen. Toivottavasti myös te kokousedustajat tunnette ylpeyttä siitä, että edustatte oman työpaikkaanne ammattiosastoa ja koko liittoa tässä kokouksessa. Se on merkittävä tehtävä.

Merkittävä siksi, että näiden kahden päivän aikana Paperiliitto määrittelee toimintalinjansa neljäksi seuraavaksi vuodeksi. Kokous luo ne painotukset, joiden mukaan toimitaan ja valitsee ne henkilöt, jotka kantavat vastuun toiminnan toteuttamisesta.

Neljä vuotta sitten tältä samalta paikalta peräänkuulutin investointeja ja tuoteinnovaatioita. Tähän pyyntöön on vastattu.

Metsäteollisuus elää uutta nousua. Suomeen on tehty isoja investointeja ja työpöydillä on useampia mittavia suunnitelmia, joista monet uusien toimijoiden taholta.
Uusien sijoittajien kiinnostus maatamme kohtaan on osoitus siitä, että Suomi on turvallinen maa, johon voidaan investoida.
Metsäteollisuuden tilannetta kuvaa myös se, että tehtaiden tilauskirjat näyttävät paremmilta kuin muutama vuosi sitten.

Maailmantalouden kasvu, uudet markkinoille tulevat tuotteet ja paljon puhuttu biotuoteteollisuus tukevat vahvasti metsäteollisuuden nykyistä toimintaa. Samaan aikaan me kuitenkin tiedostamme, että tiettyjen paperilajikkeiden kysyntä laskee, mikä aiheuttaa ongelmia työpaikkojen säilyttämiselle. Syynä tähän on muun muassa digitalisaatio sekä sähköisen viestinnän lisääntyminen.

Hyvät ystävät

Liittokokouksemme sattuu historialliseen ajankohtaan, sillä kotimaamme täyttää tänä vuonna 100 vuotta.
Metsäteollisuus on ollut Suomen teollinen tukijalka koko itsenäisyyden ajan. Liitto on ollut omalta osaltaan rakentamassa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Paperiliitto on ollut edelläkävijänä monissa työntekijöiden asemaa parantavissa asioissa.

Tuleva työmarkkinakierros puhuttaa jo nyt, ja tunnelman voi odottaa vain kuumenevan, kun mennään kohti syksyä. Edessä on nyt pitkästä aikaa puhdas liittokierros eli liittojen välinen neuvottelukierros.
Paperiliitto on valmiina syksyn työmarkkinaneuvotteluihin tiedostaen toimintaympäristön ja alan tulevaisuudenkuvan. Emme odota neuvotteluista helppoa. Täällä liittokokouksessa pystytämme niin sanotusti omat hillotolppamme tuleviin neuvotteluihin, tiedostaen myös vastuumme. Uskomme rakentavaan keskusteluun ja siihen, että osapuolet kunnioittavat toisiaan ja toistensa näkemyksiä. Lainaan edesmennyttä Suomen Presidentti Mauno Koivistoa ja hänen yhtä kuuluisinta sanontaansa: ei pidä provosoitua, jos provosoidaan. Työnantaja on jo oman mediakampanjansa aloittanut, mutta pidetään me maltti mielessä.

Vaikka kyseessä onkin liittokierros, tulemme tekemään tiivistä yhteistyötä niin keskusjärjestön kuin muidenkin liittojen kanssa. Teemme yhteistyötä myös veljesliittojen kanssa yli rajojen. Metsäteollisuus on mitä globaalein ala, ja niin myös on ay- toiminnan oltava.

Viestinä suoraan maan hallitukselle ja pääministerille: lopettakaa se työttömien kurittaminen. Ay-liike ei tule hyväksymään hallituksen leikkauksia ja suunnitelmia, joilla heikennetään työttömien asemaa. Tämä asia on hyvä hallituksen tiedostaa, ja ymmärtää sen vaikutus liittokierroksen kulkuun.

Tämän kokouksen kanssa pidetään samaan aikaan Pasilassa isoa kokousta, jossa syntyy uusi iso Teollisuusliitto. Vaikka Paperiliiton osalta liittofuusiosuunnitelmat kaatuivatkin, on meidän pidettävä tiukasti yhtä tulevan suurliiton kanssa ja rakennettava entistä parempia suhteita muihin ammattiliittoihin. On todettava, että emme voi jäädä tätä märehtimään, vaan on kehitettävä omaa toimintaa entistä paremmaksi.

Toivotamme tulevalle liitolle onnea! Tekevät Pasilassa varmasti hyviä päätöksiä, aivan kuten me teemme täällä Hakaniemessä.

Edunvalvonnan hoitaminen ei ole pelkästään työehtosopimusneuvotteluiden käymistä silloin, kun sopimukset ovat katkolla. Jäsenten edunvalvontaa hoidetaan kaiken aikaa, siksi suhteet muuhun yhteiskuntaan on myös oltava kunnossa. Puhutaan yhteiskuntavaikuttamisesta.

Niin kauan, kun Paperiliitto on mukana pöydissä, jossa voimme edesauttaa jäsentemme edunvalvontaa, olemme vahvoilla. Jos menetämme tämän asemamme, on meidän väistämättä mietittävä uusia toimintamalleja.

Tiedän, että tässä salissakin on ihmisiä, jotka nimittävät tätä yhteiskuntavaikuttamista seurusteluksi herrojen kanssa, mutta siitä ei todellakaan ole kysymys. Yhteiskuntavaikuttaminen on
tämän ajan keino saada liiton ääni kuuluviin ja ennen kaikkea saada liiton ääni otetuksi huomioon.
Yhteiskuntavaikuttamiseen on panostettava aina vain enemmän, ja se tulee olemaankin tulevalla liittokokouskaudella yksi liiton painopisteistä. Työpaikkojen säilyminen Suomessa edellyttää paljon sivustatukea ja omanlaistaan edunvalvontaa, jolla ei ole suoraan tekemistä työehtosopimuksen kanssa.

Olkoon tänään alkavan kokouksemme teemana se, että pidetään suomalainen metsäteollisuus edelleen itsenäisen Suomen tukijalkana.

Hyvät ystävät

Vielä kerran tervetuloa Paperiliiton liittokokoukseen ja näin julistan kokouksen avatuksi.

Seuraavaksi pyydän puhumaan Eduskunnan varapuhemiehen Mauri Pekkarisen. Hänen jälkeen lauteille nousee SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle