Parasta ikinä

Tiedotteet, Uutiset 22.12.2015

12 tunnin työvuorojärjestelmä on hyväksi havaittu sekä käytännössä että Työterveyslaitoksen tutkimuksessa.

”Taivaanlahja”, kiteyttää Joutsenon Metsä Boardilla työskentelevä Mikko Kettunen. Työterveyslaitoksen tutkimus 12 tunnin työvuorojärjestelmästä vahvistaa sen, mitä kentällä jo tiedetäänkin.
– Ne, jotka tekivät 12 tunnin työvuoroa, olivat hurjan tyytyväisiä. Kyselyn perusteella työntekijöiden tyytyväisyys on lähes sataprosenttista, tiivistää Työterveyslaitoksen tutkija Kati Karhula.
Työterveyslaitoksen tutkimuksessa vertailtiin 8 tunnin lyhyttä, 8 tunnin pitkää ja 12 tunnin kiertoa. Mukana oli kolme yritystä — Metsä Board, BillerudKorsnäs ja Neste.
Metsä Boardin Joutsenon ja Simpeleen tehtailla on ollut käytössä 12-tuntinen 2–3 vuotta, BillerudKorsnäsin Tervasaaren tehtaalla puolestaan vuoden verran.
Tutkimuksen mukaan 12 tunnin työvuorolla oli vähiten kielteisiä vaikutuksia. Esimerkiksi työmatkojen sujuvuus, työn sujuvuus sekä työn ja arjen yhteensovittaminen toimivat parhaiten 12-tuntisessa.
Joissakin aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että vireystaso laskee pitkän työvuoron loppupäässä. Tässä tutkimuksessa ei kuitenkaan sellaista ilmennyt.
– Työntekijät kertoivat unen pituuden parantuneen yleisesti ja varsinkin aamuvuoroihin liittyen. Vireys koettiin paremmaksi kuin muissa työvuoromalleissa, Karhula toteaa.

Sairauspäivät syynissä

Tutkimuksen mukaan työaikamuoto ei vaikuttanut sairauspoissaoloihin tai tapaturmiin.
– Tapaturmia oli 1–2 vuoden seurantajaksolla hyvin vähän. Sairauspoissaoloissa ei näkynyt mitään sellaista, minkä mukaan 12 tunnin työvuorojärjestelmä olisi haitallinen, erikoistutkija Annina Ropponen toteaa.
Ropponen huomauttaa, että tapaturmien ja sairauspoissaolojen perusteelliseen selvittämiseen tarvittaisiin pidempi seuranta-aika.
Tutkimuksessa tehtiin kyselyosuuden lisäksi teemahaastatteluja, joissa haastateltiin myös työnantajia. Teemahaastatteluissa työnantaja ei tuonut Karhulan mukaan esiin suurta kritiikkiä 12-tuntista kohtaan.
– Koulutusten ja sijaisten järjestäminen ja tiedonkulku pitkissä vapaissa koettiin kuitenkin haasteena.
Pisin kokemus 12-tuntisesta on Kuopion Powerflutella eli Savon Sellulla. Se oli ensimmäinen tehdas, joka siirtyi 12-tuntiseen, kun se tuli mahdolliseksi neljä vuotta sitten.
– Parasta, mitä on milloinkaan sovittu. Näin ovat työntekijät kommentoineet. Meillä ovat sairauspoissaolot vähentyneet noin viidestä prosentista noin kolmeen, ja työviihtyvyys selvästi lisääntynyt, kertoo Savon Sellun pääluottamusmies Eero Ahonen.
Ahosen mukaan myös työnantaja on ollut tyytyväinen.

Ei enää zombiena

Vapaa-aikaa on tullut lisää. Palautuminen yövuorosta käy nopeasti. Aamuisin saa nukkua tunnin enemmän. Jaksaa paremmin.
Joutsenon Metsä Boardin käynnissäpito-operaattorit Juha Salo, Mirja Niemi ja Mikko Kettunen kiittelevät kilpaa 12-tuntista. Salo ja Niemi olivat alussa hieman vastaan, mutta kun työaikamuodosta äänestettiin vuoden kokeilun jälkeen, äänestivät he muiden mukana 12-tuntisen puolesta.
Sataprosenttinen on ollut kannatus myös Simpeleen Metsä Boardilla.
– Töihin lähtöjä on vähemmän ja vapaa-aikaa enemmän. Aiemmin työpäivän alkoi puoli kuusi, nyt seitsemältä aamulla – se merkitsee paljon. En tiedä, mitä seuraa, jos joudumme palaaman 8 tunnin pitkään kiertoon, Salo huomauttaa. Työnantaja on ilmoittanut lopettavansa 12-tuntisen järjestelmän Joutsenon lisäksi Simpeleen tehtaalla.
– 12-tuntinen on ollut taivaanlahja. Aiemmin jouduin heräämään aamuvuoroon kello 4.40. Kun sellaisia tekee neljä putkeen, ei pysty muistamaan edes omaa sotuaan. Yövuorojen jälkeen sitä oli ihan zombie, ja ensimmäinen vapaapäivä meni puoliunessa, Kettunen toteaa.
Kettunen huomauttaa, että 12-tuntisesta hyötyy työnantajakin monin tavoin.
– Maksettuja vapaapäiviä tulee vähemmän. Vuorokaudessa on yksi vuoro vähemmän sähläämässä, joten asiat sujuvat, ja tieto kulkee jouhevammin. Kun työntekijä ei ole niin stressaantunut, työmotivaatiokin nousee.
Miinuksena on Niemen mukaan se, että työvuoroissa kotona ei käydä kuin kääntymässä.
– Mikä on tietysti murrosikäisten lasten mielestä plussaa, hän naurahtaa.
Varapääluottamusmies Jarmo Liikka mainitsee, että pienen lapsen yksinhuoltajallekin 12-tuntinen osoittautui paremmaksi kuin 8 tunnin pitkä kierto. Lapsi on saanut olla kotona enemmän, ja päiväkotiyöt ovat vähentyneet.

Teksti: Tiina Suomalainen

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle