Paperiliitto varautuu syksyyn yhteistyöllä

Tiedotteet, Uutiset 17.05.2017

Liittokierroksellakin tarvitaan yhteistyötä liittojen välillä.

Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala ennakoi, että työmarkkinakierroksen tunnelmat kuumenevat syksyä lähestyttäessä. Vanhala toivoo paperiliittolaisilta malttia ja rakentavaa yhteistyötä.

– Vaikka kyseessä onkin liittokierros, tulemme tekemään tiivistä yhteistyötä niin keskusjärjestön kuin muidenkin liittojen kanssa. Teemme yhteistyötä myös veljesliittojen kanssa yli rajojen. Metsäteollisuus on mitä globaalein ala, ja niin myös on ay- toiminnan oltava, Vanhala totesi.

Paperiliitto jäi uuden ison teollisuusliiton ulkopuolelle. Teollisuusliiton perustajat kokoontuvat samaan aikaan toisaalla.

– Meidän on pidettävä tiukasti yhtä tulevan suurliiton kanssa ja rakennettava entistä parempia suhteita muihin ammattiliittoihin. Emme voi jäädä märehtimään, vaan on kehitettävä omaa toimintaa entistä paremmaksi, painotti Vanhala puheessaan Paperiliiton 22. liittokokouksen avajaisissa Helsingissä.

Paperiliiton seuraavalla liittokokouskaudella toiminnassa painotetaan yhteiskuntavaikuttamista. Työpaikkojen säilyminen Suomessa edellyttää Vanhalan mukaan paljon sivustatukea ja edunvalvontaa, jolla ei ole suoraan tekemistä työehtosopimuksen kanssa.

Maan hallitusta Vanhala vaati lopettamaan työttömien kurittamisen.

– Ay-liike ei tule hyväksymään hallituksen leikkauksia ja suunnitelmia, joilla heikennetään työttömien asemaa. Tämä asia on hyvä hallituksen tiedostaa ja ymmärtää sen vaikutus liittokierroksen kulkuun.

Edellisessä liittokokouksessa neljä vuotta sitten Vanhala peräänkuulutti investointeja ja tuoteinnovaatioita.

– Tähän pyyntöön on vastattu. Metsäteollisuus elää uutta nousua. Tulevat investoinnit, maailmantalouden kasvu, uudet markkinoille tulevat tuotteet ja paljon puhuttu biotuoteteollisuus tukevat vahvasti metsäteollisuuden nykyistä toimintaa.

Lue puhe kokonaisuudessaan www.paperiliitto.fi/liittokokous 

Paperiliiton XXII liittokokous

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle