Paperiliitto luopuu kolmesta lomakeskuksestaan

Uutiset 23.11.2022

Paperiliiton lomakeskukset sijaitsevat eri puolilla maata vesistöjen äärellä.

Paperiliiton valtuusto hyväksyi liiton hallituksen esityksen lomakeskusten myynnistä.

Valtuusto oli päätöksessään yksimielinen. Valtuusto antoi liiton hallitukselle valtuudet toimiin, joilla lomapaikoista luovutaan ja päätetään lomapaikkojen alasajosta.

Lomakeskukset Törmälä, Särkelä ja Purala on perustettu Paperiliiton jäsenten virkistyskäyttöön. Viime vuodet suurin ja jatkuvasti enenevä osa käyttäjistä on ollut eläkeläisjäseniä. Lomakeskusten käyttöasteet ovat koronasulun jälkeenkin jääneet alhaisiksi ja niiden ylläpitämisen nähtiin pitkällä aikavälillä vaikuttavan jopa liiton edunvalvontaan käytettävissä oleviin resursseihin. 

Lomapaikkoihin liittyvät muutokset ovat perinteisesti herättäneet liiton jäsenissä paljon reaktioita. Valtuuston jäsenet käyttivät lomakeskusten myynnistä useita puoltavia puheenvuoroja ja pitivät tärkeänä, ettei lomapaikoista luopumista enää pitkitettäisi. Keskusten ylläpidon sijaan liiton varoja on valtuuston jäsenten mielestä keskitettävä edunvalvontatyöhön. 

Lomakeskusten toiminta jatkuu toistaiseksi ennallaan.
 

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle