Pakkolakien valmistelu etenee

Tiedotteet, Uutiset 11.11.2015

Työ- ja elinkeinoministeriö on lähettänyt pakkolakiesitykset lausuntokierrokselle.

Maan hallituksen valmistelema ns. pakkolakien luonnos on lähetetty lausuntokierrokselle.

Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhalan mielestä lakiesitysten etenemisellä on vakavat seuraukset. Ne saattavat vaikeuttaa työmarkkinoiden toimivuutta jopa pysyvästi.

- Hallitus ei kykene ajattelemaan tulevaisuutta viikkoa pitemmälle. Tämän tien valitseminen on huono vaihtoehto myös työnantajille: he eivät saa haluamaansa vakautta ja ennakoivuutta, koska poliittiset päättäjät tekevät tulevaisuudessa päätöksiä, joihin työmarkkinaosapuolet eivät voi vaikuttaa. Vaara on, että lakeja muutetaan aina, kun hallitus muuttuu, Vanhala sanoo.

Lakiesityksen luonnoksesta antavat lausuntonsa  työelämään, työoikeuteen ja perusoikeuksiin perehtyneet asiantuntijat 9.12.2015 mennessä. Esitys on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriön johdolla kolmikantaisessa työryhmässä, jossa edustettuina ovat olleet sosiaali- ja terveysministeriö sekä työnantaja- ja työntekijäjärjestöt. Hallituksen on tarkoitus antaa lakiesitykset eduskunnalle helmikuussa 2016, jos työmarkkinajärjestöt eivät pääse sopuun toimista kilpailukyvyn parantamiseksi.

Lakiesitys on luettavissa työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilla osoitteessa www.tem.fi/ajankohtaista/vireilla/lausuntopyynnot

Lue lisää aiheesta
Palkansaajakeskusjärjestöt tyrmäävät pakkolait SAK, 11.11.2015
Neuvottelutilanne - Kysymyksiä ja vastauksia SAK

Paperin porukka mukana 18.9.2015
Pohjoismainen malli turvattava 2.10.2015
Luottamus vähentää sairauspoissaoloja 22.10.2015

Uutista muokattu 11.11. lisäämällä Petri Vanhalan kommentti.

Lisää tiedotteita:

Jäsenasiat
19.03.2019
Opas ammattiosastojen käyttöön
Uutiset
31.10.2018
SAK: Aiempaa esitystä parempi
Tiedotteet Uutiset
26.10.2018
Lakiesityksessä kysymysmerkkejä
Tiedotteet Uutiset
01.10.2018
SAK: Lakiesitys vedettävä kokonaan pois
Tiedotteet Uutiset
17.09.2018
Mielenilmaisutoimia aloitettu eri aloilla
Tiedotteet Uutiset
13.08.2018
SAK: Irtisanomislain valmistelusta luovuttava
Takaisin Tiedotteet-sivulle