Pakkaustuotanto päättyy Kristiinankaupungissa

Uutiset 29.10.2026

Aaltopahvin tuotanto siirtyy Kristiinankaupungista Lahteen. Kuva: Jussi Partanen

Stora Enso päätti lopettaa aaltopahvipakkausten tuotannon Kristiinankaupungissa ja keskittää sen Lahteen.

Päättyneet muutosneuvottelut liittyivät Stora Enson suunnitelmaan keskittää aaltopahvin valmistus Suomessa yhtiön Lahden tehtaalle. Päätöksen mukaisesti aaltopahvipakkausten tuotanto Kristiinankaupungissa lopetetaan. Tavoitteena on parantaa toiminnan tehokkuutta ja vahvistaa kilpailukykyä pitkällä aikavälillä.

Pakkaustuotanto siirretään Kristiinankaupungin Tiukan kylältä Lahteen. Siirron on tarkoitus käynnistyä marraskuussa 2026, ja sen arvioidaan valmistuvan vuoden 2027 syyskuun loppuun mennessä. Tuotannon päätyttyä noin 50 henkilön työtehtävät päättyvät Kristiinankaupungissa.

Vähennykset eivät kohdistu myynti - ja asiakaspalveluorganisaatioon ja myös varastointi säilyy länsirannikon alueella.

- Stora Enso tukee tuotannollisista ja taloudellista syistä irtisanottavia henkilöitä erilaisin tukitoimin, joihin sisältyy muun muassa muutosturvapalvelu eli työllistämistä edistävä valmennus. Yhtiö tekee myös tiivistä yhteistyötä paikallisen työllisyysalueen kanssa uusien työpaikkojen löytämiseksi, kertoo Stora Enso tiedotteessaan.

Tukitoimista ei vielä tarkempaa tietoa

Muutosneuvottelujen tulos kerrottiin henkilöstölle torstaina 29.10. iltapäivällä. Irtisanomisilmoituksia aletaan jakaa marraskuussa. Työt jatkuvat huhti-toukokuulle ja takarajana päättymiseen on syyskuu 2027.

Sen jälkeen, kun työnantaja ilmoitti muutosneuvotteluista ja suunnitelmasta sulkea tehdas Tiukasta, ainakin 10 henkilöä on etsiytynyt töihin muualle.

- Se tarkoittaa, että emme enää pysty tekemään vuoroja, koska etenkin painokoneiden osaajia puuttuu, pääluottamushenkilö Aki Hanka kertoo.

Työnantajan tarjoaman muutosturvapalvelun sisällöstä tai yhteistyöstä työllisyysalueen kanssa Hangalla ei ole vielä tässä vaiheessa tarkempaa tietoa.

- Halukkaille on myös tarjolla töitä Stora Enson Lahden tehtaalta, mutta lähtijöitä ei tunnu olevan.

Pakkaustehdasyksikön historia Kristiinankaupungissa alkaa Tiukkaan vuonna 1962 perustetusta Uni-Pakista. Stora Enson omistuksessa tehdas on ollut vuodesta 1985. Tehtaan tuotteita ovat muun muassa vihannes- ja hedelmä- sekä pizzalaatikot.

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle