Metsäteollisuus hylkäsi vientialojen yhteisen pöydän

Tiedotteet, Uutiset 15.02.2017

Metsäteollisuus ry ilmoitti irtautuvansa vientiliittojen uuden työmarkkinamallin suunnittelusta. Se merkitsee, että Paperiliiton tulevat työehtosopimusneuvottelut toteutetaan liittokierroksena.

– Vientiliittojen työmarkkinamallin rakentaminen pohjautui kilpailukykysopimukseen, joka tehtiin nimenomaan maan vientiteollisuuden hyväksi. Silti Metsäteollisuus päätti jättää yhteisen mallin rakentamisen tähän, toteaa Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala.

Metsäteollisuuden irtiotto ilmentää Vanhalan mielestä työnantajan entisestään koventuneita tavoitteita.

– Metsäyhtiöt ovat vastikään kertoneet viime vuoden tuloksensa, jotka ovat huippuluokkaa. Tästä huolimatta työnantaja pitää paperiteollisuuden työehtosopimusta liian kalliina ja haluaa siihen järeitä muutoksia. Työnantaja tulee todennäköisesti esittämään liittokierroksella ylimitoitettuja vaatimuksia, Vanhala sanoo.

Paperiliiton arvion mukaan Metsäteollisuus tuo neuvottelupöytään aiempia vaatimuksiaan, jotka eivät ole sen mielestä edenneet, koska viime sopimukset on tehty keskitettyjen työllisyys- ja kasvusopimusten pohjalta. Paperiteollisuuden voimassa oleva työehtosopimus päättyy syyskuun lopussa.

Metsäteollisuuden työpaikoilla on vastikään pidennetty vuotuista työaikaa 24 tunnilla ansioita lisäämättä. Työntekijöiden näkökulmasta kilpailukykysopimuksen kautta toteutettiin palkanalennus.

– Paikalliset kiky-neuvottelut olivat vasta sormiharjoitusta tulevaan. Työehtosopimuksesta lähtee tulevissa neuvotteluissa kokonaisia sivuja, jos työnantaja voisi yksin päättää. Ei kuitenkaan päätä. Jäsenten edunvalvonta on Paperiliiton päätehtävä, oli neuvottelutilanne mikä tahansa, Vanhala korostaa.

Lisätietoja:
Petri Vanhala, p. 0400 759 872

Lisää tiedotteita:

Uutiset
02.12.2019
Neuvottelut jatkuvat
Tiedotteet Uutiset
12.08.2019
Hyöty kyseenalainen
Tiedotteet Uutiset
11.04.2019
Tes-neuvotteluille alkutahdit
Tiedotteet Uutiset
29.11.2018
Vanhalasta TP:n puheenjohtaja
Takaisin Tiedotteet-sivulle