Luottamusmiesten irtisanomiset Oulusta olivat laittomia

Uutiset 07.02.2022

Paperintuotanto loppui Stora Ensolla Oulussa, 360 ihmistä irtisanottiin. Kartonkitehdas käynnistyi tammikuussa 2021. Kuva: Stora Enso

Stora Enso Oulu tuomittiin maksamaan korvauksia kahdelle irtisanotulle luottamusmiehelle. Työtuomioistuimen mukaan työsopimukset päätettiin perusteettomasti.

Stora Enso Oulu Oy irtisanoi syksyllä 2019 kaksi osaston luottamusmiehenä toiminutta työntekijää, kun yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen oli päätetty muuttaa tehtaan tuotantosuunta paperinvalmistuksesta kartongin valmistukseen. Yhtiö katsoi, että luottamusmiesten työ päättyi kokonaan ja että heille ei voitu järjestää enää heidän ammattitaitoaan vastaavaa työtä uudistetulla tehtaalla.

Työtuomioistuin oli yksimielisessä tuomiossaan toista mieltä. Työtuomioistuin totesi, ettei asiassa ollut edes väitetty, että luottamusmiehillä ei olisi ollut riittävää ammattitaitoa uusiin tehtäviin tai että he eivät olisi olleet koulutettavissa niihin. Työtuomioistuin kiinnitti huomiota myös siihen, että luottamusmiesten edustamia työntekijöitä oli riidattomasti siirretty uuteen organisaatioon. Näillä perusteilla työtuomioistuin katsoi, että molempien luottamusmiesten irtisanomiset olivat laittomia.

Asiassa otettiin huomioon luottamusmiesten pitkät työsuhteet sekä yhtiön moitittava menettely. Työtuomioistuin määräsi yhtiön korvaamaan luottamusmiehille heidän työsopimustensa perusteettomasta päättämisestä toiselle noin 124 000 ja toiselle 106 000 euron korvaukset. Lisäksi yhtiö ja Metsäteollisuus ry tuomittiin suorittamaan hyvityssakkoa Paperiliitolle.

- Ratkaisu ja sen taustalla olleet tapahtumat osoittavat osaltaan, mikä käytännön merkitys luottamushenkilöiden korostetulla työsuhdeturvalla on luottamustehtävissä toimiville työntekijöille. Samalla tapaus toimii myös valitettavana esimerkkinä suurtenkin yhtiöiden suhtautumisesta luottamushenkilöitä koskeviin määräyksiin, toteaa Paperiliiton lakimies Juha Koivisto.  

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle