Linjat selvillä
Tiedotteet, Uutiset 30.11.2015
Ammattiliittojen mielestä tarve perustaa uusi palkansaajakeskusjärjestö on kasvanut nykyisessä työmarkkinatilanteessa. Selvitysvaiheeseen osallistuvat 49 liittoa kokoontuivat maanantaina 30. marraskuuta Helsinkiin linjaamaan uuden järjestön toimintaa ja strategiaa.
Hankkeessa mukana olevien mielestä uutta keskusjärjestöä tarvitaan luomaan puitteet yhteisille ponnistuksille asianmukaisten työehtojen turvaamiseksi yhtälailla palkansaajille, itsensä työllistäjille kuin yksinyrittäjille. Järjestön keskeinen tavoite on olla vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja ja sopija myös tulevaisuudessa.
– Rakennamme kaikille työelämän alueille ulottuvaa ”osaamiskeskusta”, joka pystyy vastaamaan työmarkkinoilla ihmisten nopeastikin muuttuviin tarpeisiin, todetaan hankkeen tiedotteessa.
Uuden keskusjärjestön selvitystyötä voi seurata hankkeen verkkosivuilta www.uusikeskusjärjestö.fi