Vastuunkanto ei jakautunut tasapuolisesti työntekijöiden ja työnantajien kesken.
Sopimuksen tavoite oli saada maan tuottavuuteen 5 prosentin ”hyppy”. Radikaalein toimi tavoitteen saavuttamiseksi oli pidentää työaikaa.
Ajatus sadan tunnin lisäyksestä on paperiteollisuudessa kuultu jo aiemminkin.
– Jos paperiteollisuudessa lisätään työaikaa, tämä vähentäisi työntekijöiden määrää eli lisäisi työttömyyttä, näkee Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala.
Neuvotteluissa esitettiin myös muutoksia koeajan pituuteen, määrä-aikaisuuden perusteisiin ja takaisinottovelvoitteen vaihtoehtoihin. Elinkeinoelämää edellytettiin lähinnä vain antamaan kohtuullisuutta tukeva suositus ylimmän johdon palkkioista.
– Sopimusluonnoksessa esiin tulleita asioita ei kuitenkaan päästä pakoon, vaan ne tulevat esiin viimeistään liittokohtaisissa neuvottelupöydissä, Vanhala arvioi.
Liian nopea aikataulu oli myös yksi syy siihen, ettei yhteistä näkemystä syntynyt. Myös ero yhteiskuntasopimusneuvotteluiden ja työehtosopimusneuvotteluiden välillä alkoi hämärtyä, vaikka tarkoitus oli sopia talouden yleisemmästä linjauksesta.
– Totta kai palkansaajatkin ymmärtävät, että Suomen kilpailukyky pitää turvata. Jokaisella alalla on syytä käydä vuoropuhelua siitä, miten toimintaa voidaan tehostaa. Myös meillä paperiteollisuudessa löytyy kilpailukykyä parantavia asioita ilman, että kosketaan työehtosopimusten sisältöihin, Vanhala toteaa.