Lapsityövoiman käyttö tutkittava
Tiedotteet, Uutiset 10.03.2014
Lapset ovat keränneet jätepaperia Stora Enson osittain omistamassa alihankkijayrityksessä Pakistanissa.
– Miten lapsityövoiman käyttö on mahdollista yritykselle, jonka yhteiskuntavastuun periaatteisiin kuuluu nimenomaan estää lapsityövoiman käyttö, Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala kysyy.
Vanhala pyytää Stora Ensoa kertomaan täsmällisesti, minkälaisin toimin se on Pakistanissa valvonut alihankkijan vastuita. Lapsityövoiman käytön estämiseksi olisi Vanhalan mielestä pitänyt toimia alusta saakka painokkaasti, sillä Pakistanissa lapsityövoiman käyttö on tunnetusti ongelma. Paperiliittoa kiinnostaa tietää, mitä Stora Enson toimet ovat konkreettisesti tähän mennessä olleet ja miksi nyt ilmenneet tiedot on ristiriidassa yrityksen vastuuajatusten kanssa.
Vanhala vaatii lapsityövoiman käytöstä kantaa ja selvitystä myös valtion omistajaohjauksesta vastaavalta ministeri Pekka Haavistolta. Valtion on yhtenä omistajista kannettava vastuunsa yhtiön toimista.
– Asia ei ole voinut tulla yllätyksenä omistajaohjauksesta vastaavasta ministerille, Vanhala sanoo.
Lapsityövoiman käyttö Stora Enson osittain omistamassa yrityksessä tuli esiin Ruotsin TV4:n ohjelmassa Kalla Fakta sunnuntaina 9.3.2014. Stora Enso välitti 4.3. osakkeenomistajilleen tiedotteen, jossa se kertoo toimistaan lapsityövoiman käytön suhteen, koska Pakistania koskeva julkinen keskustelu alkoi jo ennen ohjelman lähettämistä.
Tiedote Stora Enson sidosryhmille koskien syytöksiä lapsityövoiman käytöstä Pakistanissa ja pdf