Kolmas vuosi tykan korotuksin

Tiedotteet, Uutiset 15.06.2015

SAK:n hallitus hyväksyi neuvottelutuloksen työllisyys- ja kasvusopimuksen eli tykan kolmannen vuoden palkankorotuksista.

Kaikille palkansaajille maksettava yleiskorotus nostaa palkkoja kuukaudessa 16 euroa tai vähintään 0,43 prosenttia. SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly korostaa, että huolehtimalla euromääräisestä palkkaratkaisusta painotetaan pieni- ja keskituloisten ostovoimaa.

– Käytännössä euromääräinen palkankorotus tulee alle 3 720 euroa kuukaudessa ansaitseville. Tämän ylittäviin palkkoihin korotus lasketaan prosenteissa.

Työttömyyden ei arvioida laskevan, joten sekä palkansaajien että työnantajien puoliksi maksama työttömyysvakuutusmaksu nousee kummallakin 0,5 prosenttiyksikköä. 

SAK:n hallitus tähdentää, että se ei edelleenkään hyväksy maan hallituksen kaavailemaa työttömyysturvan leikkausta.

SAK:laisista liitoista Auto- ja Kuljetusalan AKT ja Merimies-Unioni äänestivät sopimuksen hyväksymistä vastaan.

Mikä tyka?

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt allekirjoittivat lokakuussa 2013 työllisyys- ja kasvusopimuksen. Sopimus päättyy 2016–2017 vuodenvaihteessa. Työllisyys- ja kasvusopimuksen piirissä on yli 90 prosenttia eli noin 2 miljoonaa palkansaajaa.

SAK hyväksyi työllisyys- ja kasvusopimuksen kolmannen vuoden palkat 15.6.2015 
- SAK:n sivuilta lisäksi linkit sopimuksen kalvopakettiin sekä  neuvottelutulokseen.

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle