Yksityiskohtien ymmärtäjä

pe tammik. 24 08:30:00 2020

”Samaa hommaa olen nyt tehnyt 17 vuotta. Vuototestaan, mittaan, arvioin ulkonäköä, teen kansisovitteita ja muita testejä kertakäyttömukeille. On tietyt kriteerit, miltä pikarin pitää näyttää, ja minkä kokoinen sen pitää olla. Se on jatkuvaa tarkkailua. Eri kuppikokoja on useita, ja painatukset vaihtuvat parhaillaan pari, kolme kertaa työvuoron aikana. Pikarikoneita on monta, ja yhden työvuoron aikana tulee erikokoisia ja -näköisiä painatuksia.

Kun otan kupin käteen, ensimmäisenä katson, miltä se näyttää: onko suurulla hyvä, onko korva kiinni, kuuluuko siinä olla korvaa. Sitten koettelen sivu-, pohja- ja korvasaumat sekä katson, että painatukset ovat oikein ja oikeilla väreillä. Jos epäilyttää, että puuttuuko siitä painatuksesta pilkut, niin varmistan, että kupissa on kaikki se, mitä asiakas on siihen halunnut. Harvoin sellaisia virheitä tulee, mutta uusien asiakkaiden kohdalla tulee katsottua että kaikki on niin kuin pitääkin. On kuppeja, joita ajetaan usein, ja sellaiset oppii tuntemaan kuin omat taskut.

Joka kupissa on omat konnankoukkunsa, kuppikoosta, painatuksen väristä ja kartonkilaadusta riippuen.

Suurulla on kupin perusta, joka pitää kupin muodossaan. Jos se on vaillinainen, silloin koko kuppi on lötkö. Kyllä niistä silloin tällöin joutuu huomauttamaan. Silloin asentajat menevät koneelle ja säätävät, että suurullasta saadaan tiukempi, ohuempi tai paksumpi. Meillä asennusporukka on niin työlleen omistautuneita ja tuntevat koneet ja kuppinsa, että ratkaisu kyllä löytyy. Vuototestaus tehdään säännöllisesti, ja testattavia kuppeja taitaa muutama tuhat pöydällä olla työpäivän aikana. Testikahvin resepti on salainen. Se on niin vahvaa, ettei sitä ei kukaan pysty juomaan, ja se menee kyllä kartonkikupin saumoista läpi, jos on mennäkseen. Työpäivän aikana kahvin tuoksu tarttuu vaatteisiin ja hiuksiin. Itse en kyllä sitä enää huomaa lainkaan.

Joka kupissa on omat konnankoukkunsa, kuppikoosta, painatuksen väristä ja kartonkilaadusta riippuen. Silti tänä päivänäkin tulee vikoja, joita en ole aikaisemmin nähnyt. Silloin kysyn asentajilta, mikä sen aiheutti. Laitan korvat hörölle, että kuulen varmasti kaiken,
ja yritän muistaa sen seuraavalla kerralla.

Kun virheellinen kuppi osuu kohdalle, mennään koneelle, laitetaan se kiinni  ja katsotaan uusintatestit. Tarpeen vaatiessa poistetaan varastosta virheelliset tuotteet. Ne menevät roskiin, koska niitä ei voi enää tehtaalla uudelleen hyödyntää. Kerralla ei onneksi mene isoja määriä roskiin, koska testejä tehdään kuitenkin niin tiheästi, ja koneenhoitajat tarkkailevat jatkuvasti. Ongelmaan päästään kyllä kiinni nopeasti.  Jos ehdin väliin ennen kuin kupit lähtevät asiakkaalle, kyllä siitä tulee itselle hyvä mieli: onnistuin! Sain olla työpaikalleni hyödyksi.

Huhtamäkeläiset ovat sellaisia, että kun mennään vaikka huoltoasemalle kahville ja saadaan pahvimuki, niin kun kahvi on juotu, ruvetaan pyörittelemään kuppia kädessä. Yleensä käy niin, että revitään saumat auki ja katsotaan, ovatko ne hyvät. Monta kertaa olen kuullut, että kun huhtamäkeläiset käyvät hampparilla, he sielläkin pyörittävät kuppia ja sanovat, että ai: tämä onkin tehty sillä koneella. Niissä on omia pieniä ominaisuuksiaan, jotka harjaantunut silmä erottaa. Se on meidän oma juttu.

Tässä työssä kehittyy tarkka silmä. Kun katselen ympärilleni, asiat jäävät minulle muistiin. Saatan muistaa, millaiset verhot kaverilla oli keittiössä, tai kuviot sohvatyynyssä, kun kävin kylässä. Vaikka en tiedosta sitä, että tarkkailen, niin silti koko ajan kiinnitän huomiota yksityiskohtiin.

Kun tulin tänne vuonna 2000, olin ollut sitä mieltä, että tehdastyötä en koskaan tule tekemään, saati yövuoroa! Ettei siitä mitään tule, kun lapset olivat pieniä ja äitee on illat tai yöt töissä. Ne ensimmäiset iltavuorot, kun en ollutkaan toivottavassa lapsille hyvää yötä, vaan mies laittoi heidät nukkumaan: Onneksi ei kyynel tipahtanut kuppiin! Mutta toisaalta sain olla lasten kanssa, kun he lähtivät kouluun ja hyvällä säkällä näin heitä, kun he tulivat koulusta kotiin. Kyllä se suttautui. Tänä päivänä kaikki kolme lasta ovat aikuisia, asuvat omillaan ja tekevät vuorotöitä. Vanhin lapsista on Huhtamäellä koneenhoitajana.

Yleensä lähden töihin ja sieltä kotiin hyvillä mielin. Meillä on hirmu hyvä yhteishenki. Kun jokainen tekee oman työnsä niin hyvin kuin osaa, homma toimii. On se niin oma maailmansa, tämä kuppi- ja lautasmaailma.”

Teksti Mari Schildt
Kuva Harri Nurminen