Tyylistä tinkimättä

pe 20. joulukuuta 2019 06.58.00

Toni Lehikoinen, 36, painaja Suomen Kerralla, Kotka

Ensin oli musiikki. Toni Lehikoinen kertoo, että vaikka parta on saanut kasvaa siitä lähtien, kun on ylipäätään kasvanut, vasta rockabillyharrastus antoi vauhtia parrankasvulle.
- Pulisongeista lähdettiin, ja sieltä se pikkuhiljaa valui alemmas. Kun alkaa tuo hiusraja pakenemaan, niin korkea tötterötukka jää tekemättä, hän kertoo.

Neljän lapsen uusioperheen pyörityksessä musiikkiharrastus on jäänyt samaa tahtia taka-alalle, kun partaa on pukannut etualalle.
- Se kasvattaa jolla kasvaa. Eikö se ole velvollisuus! Miehen merkki, hän sanoo.

50-lukuharrastus näkyy vieläkin, ainakin Lehikoisen pukeutumisessa. Nahkarotsi ja baseballtakki ovat edelleen mieluisia vaatekappaletta. Ja onhan musiikki, joka elää viinyyliharrastuksena.
- Nykyään kuljetaan perusfarkuissa, eikä spittareilla voi kävellä! Jos pitää pukuun sonnustautua, siihen haetaan vaikutteita 50-luvulta: vähän toisenlaista kauluspaitaa ja vanhan koulukunnan kankaista liiviä, hän kertoo. 

Näihin aikoihin vuodesta komea partamies saa aivan uutta auktoriteettia.
- Joulun alla kun menee kauppakeskukseen tonttulakki päässä, lapset osoittavat sormella. Sen verran pitää olla leikille silmää, että siihen voi mennä mukaan, hän sanoo.

Joulupukki tietää hyvin, mitä parran pitäminen vaatii, ja tuo siksi Lehikoiselle lahjaksi partaöljyä. Hän hoitaa muutenkin omin voimin partaansa.
- Kun tulee kova vastatuuli ja se loikkaa kasvoille, niin silloin pitää lyhentää, hän summaa. 

”Pitkä parta ja lihava akka, se on miehen kunnia.” Sananparsi Lumijoelta.

 

 

 

 

 

 

Miikka Liimatainen, 30, käynnin varmistaja CP Kelcolla, Äänekoski

Katsotaan, minne asti parta kasvaa, mietti Miikka Liimatainen, ja kasvoihan se. Hän kertoo, että omassa tyylissä on tärkeää olla persoonallinen.
- Arvostan sitä, että on rohkeasti sitä mitä on, ja näyttää siltä, miltä tykkää. Eihän se kaikkia miellytä, mutta jos itse tykkää, niin ei muuta kuin siihen suuntaan. Se ei juuri kiinnosta, mitä muut siitä ajattelevat, hän sanoo.

Hänelle on tärkeää, että parta on hoidetun näköinen.
- Aamulla kun kampaa ja pikkuisen heittää öljyä, niin hyvältä näyttää. Kaikilla kun ei kasva, niin pitää ylpeydellä kantaa, hän hymyilee.

Liimatainen kertoo, että oma tyyli on kallellaan hipsterityylin suuntaan, nutturaa ja pyöreitä silmälaseja myöten.
- Mitä tahansa en laita päälleni. Laadukasta sen olla pitää – ja tyylikästä. Kotona kommentoidaan, että pukeudun paremmin kuin toinen osapuoli, hän nauraa.

Liimatainen kertoo olevansa merkkitietoinen, koska arvostaa myös vaatteen kestävyyttä. Musiikin kanssa hänen tyylillään ei ole mitään tekemistä. Sen sijaan hengenheimolaisuus liittyy enemmän kaupunkimaiseen elämäntapaan, jossa hän kokee viihtyvänsä.
- Kävin opiskelemassa tuotemuotoilua Helsingissä vuoden verran. Joka kuukausi yksi viikonloppu kului Helsingissä. Viihdyin, oli mukava olla isossa kaupungissa. Käyn siellä edelleen mielelläni. Pariisissa kävin keväällä, ja se nousi listalla aika korkealle. Minimalistinen, kaupunkilainen tyyli viehättää, hän kertoo.

Juhlapukeutuminen tarkoittaa hänelle siistiä kauluspaitaa ja ehkä neuletta. Ja jos tilaisuus on sopiva, paidankauluksen voi kiinnittää rusetilla.

 

Aleksi Länsmans, 27, koneenhoitaja Pyroll Siltakylässä, Pyhtää

Kesäteatterirooliin valmistautuminen tarkoitti eräänä keväänä Aleksi Länsmansille parrankasvatusurakkaa. Kun näytelmäesitykset päättyivät aikanaan, parta jäi.
- Kun parran kanssa elää, ei ainakaan tarvitse ajella naamaa niin usein. Liian pitkäksi partaa ei saa päästää, koska sitten se alkaa kihartua. Siksi aina välillä lyhennän sitä saksilla. Samalla, kun käyn leikkauttamassa hiukset, vedän myös parran siistiksi, hän juttelee.

Länsmans kertoo, että tukka ulottui yhdessä vaiheessa olkapäille.
- Kun oli pitkä tukka, siihen sopi pitkä partakin. Nyt se erottuisi liikaa, kun on lyhyt tukka.

Hän kertoo, että parranhoito vaatii säännöllistä harjausta ja partaöljyllä hoitamista.
- Emäntä tykkää, että on parempi parran kanssa kuin ilman. Komea ilmestys, ilman muuta, hän nauraa.

Hän kiistää, että parta olisi kesällä kuuma, mutta yhdessä suhteessa se on hänen mukaansa kätevä.
- Se pitää tuulta. Naama ei jäädy niin äkkiä. Sen takia pakkasessa pärjää paremmin, näin väitän, hän sanoo.

Ja kun myyttien purkamiseen kerran ryhdyttiin, niin Länsmans kommentoi myös ruokailua parran kanssa.
- Kyllä se syöminen onnistuu, eikä parta ui keitossa. Paperilla kuitenkin kannattaa pyyhkäistä, ettei tarvitse lukea parrasta ruokalistaa, hän sanoo.

Tyyliään hän kuvailee perusmettämieheksi. Jos juhlitaan, niin sitten se tarkoittaa vähintään kauluspaitaa. Joulujuhlaan hän on saanut paljon vinkkejä hyvää tarkoittavilta kanssaihmisiltä.
- Moni on ehdotellut, että pitäisi laittaa partaan koristeita roikkumaan tai värjätä jouluväreillä. Ehkä joulupalloja tai hilettä. Siihen en ole vielä siihen lähtenyt. Eikä tämä oikein joulupukiksikaan taivu: siihen hommaan on parta väärän värinen, hän hymyilee.

"Ei parta pahoille kasva, turpajouhet joutaville." Suomalainen sananlasku.

 

 

 

 

 

 

Samu Mäkelä, 30, pk-ykkösen koneryhmän prosessimies UPM:llä, Rauma

Uteliaisuus voitti, kun Samu Mäkelä ryhtyi parrankasvattajaksi.
- Halusin nähdä, miltä sitä näyttäisi parran kanssa. Vuoden päivät siinä meni.

Osalla se on muotijuttu, mutta itse vain halusin nähdä, miltä se näyttäisi, hän sanoo.

Ennen partaa Mäkelä ajatteli, että pääsisi aamuisin helpommalla, jos ei tarvitsisi ajella partaa. Toisin kävi: parran hoitoon menee sama aika kuin ajelemiseen, vähintään.
- Aamulla parta on pahimmillaan: sojottaa joka suuntaan. Kyllä se vaatii pesun, harjaamisen ja öljyämisen, että pysyy ruodussa. Tietenkään aamuvuoroon ei aina ehdi, ja siltä se sitten näyttääkin, hän nauraa.

Hän sanoo, että käy säännöllisin väliajoin parturissa siistimässä partaa, ettei näyttäisi aivan peikolta.
- Kerran tein sen virheen, että menin sohimaan saksilla. Vuosi sitten parta oli yhtä pitkä, ja yritin sitä siistiä, mutta lähti koko parta. Taas meni vuosi, ja kärsivällisyyttä kysyttiin, hän hymyilee.

Mäkelä sanoo, että emäntä tykkää parrasta. Ja samoin tykkää myös perheen kymmenen kuukauden ikäinen poika – siis roikkumismielessä.
- Se on välillä saanut harkitsemaan pois ajamista, mutta vielä on pysynyt, hän hymyilee ja epäilee, että joulupukit pääsevät kyllä helpommalla, kun heillä sentään yleensä on tekoparrat. Siksi hän ei myöskään aio joulupukiksi, vaan jättää ne hommat suosiolla ammattilaisille, joilla on tehtävään tarvittavat, asialliset turvavarusteet.

Vanhemmat sukupolvet sen sijaan vierastavat parrakasta miestä.
- Ovat sanoneet asiasta jokusen kerran, mutta vastaan vain, että tämä on ja pysyy. Sitten kun siltä tuntuu, niin ajetaan pois. Persoonallinen olla täytyy. Vaikka parta tekee itsestä jonkin verran erinäköisen, niin se on kuitenkin, miltä minä näytän tällä hetkellä, hän sanoo.

Ja kun juhlitaan, se on puku päälle ja kraka kaulaan. Sillä siisti, partaa myöten.

Teksti Mari Schildt
Kuva Juha Viitala

Ajankohtaista työttömyyskassassa

Käsittelytilanteen voi katsoa eAsioinnissa.
Työttömyyskassa