Tulevaisuutta tekemässä Pyhtäällä

pe jouluk. 18 06:58:00 2020

Suurin osa pyhtääläisen Paperex Colombierin 13 työntekijästä asettui yhteispotrettiin. Sekatyömieheksi itseään nimittävä Hannu Karhu kertoo, että tehtaan tilanne on hyvä. Yrityksen tuottama, muovittomasti päällystetty paperi ja kartonki ovat lyöneet itsensä läpi, ja kauppa käy hyvin. Päällystyksessä käytetään vesipohjaista dispersiotekniikkaa, ja töitä tehdään kahdessa vuorossa.

– Meillä on täällä levollinen ja hyvä henki. Ei ole lomautuspaineita, joten sikäli meillä on hyvä mieli kaikilla, Karhu sanoo.

Hän juttelee, että muoviton päällyste näyttää viimein lyövän itseään läpi.  Asiakkaille tehdään sekä testirullia että tilausrullia.

– Kyllä tämä muovittomuus on se tulevaisuuden juttu, hän sanoo.

Päällystyskoneen hoitaja Juha Kotola aloitti Paperex Colombierillä kuukausi sitten. Hän työskenteli aikaisemmin määräaikaisena Stora Enson Anjalan tehtaalla. Kun hommat loppuivat, Kotola laittoi hakemuksen saman tien Pyhtäälle, ja sai paikan. Työmatka vähän venyi Myllykoskelta saakka, mutta se ei häntä haittaa.

– Se että työllistyy tällaisena aikana, onhan se tietynlainen lottovoitto, hän sanoo.

Töitä on nyt luvattu vuodenvaihteeseen, ja sen jälkeen olisi mahdollista saada vakipaikka. Sillä on hänelle suuri merkitys, sillä perheellistä miestä on syönyt aiemman työuran epävarmuus. Uuden oppiminen tuntuu hänestä piristävältä.

– Kyllähän ekologisuus on aika kova sana tänä päivänä. Ehkä painopiste alalla tulee tulevaisuudessa siirtymään enemmän tällaiseen erikoisosaamiseen, Kotola miettii.

Kuukauden verran töissä on ollut myös päällystyskoneen hoitajan töitä tekevä Lauri Kiuru. Töitä on tarkoitus tehdä siihen asti, kunnes opiskelupaikka irtoaa. Ensimmäisellä kerralla opiskelupaikan haku meni vähän myttyyn, mutta pisteiden pitäisi riittää kevään hakukierroksella tuotantotalouden opintoihin Espoon Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Siihen asti Kiuru on mielellään Paperex Colombierilla.

– Täällä on pieni porukka ja hyvä henki, hän kehuu.

Joulua Kiuru viettää kotona Pyhtään kirkonkylällä, tehdasta vastapäätä Kymijoen toisella puolella. Hän arvelee, että kun hän perheen pienimpänä on jo 20-vuotias, niin joulupukki ei ehkä löydä heille. Tosin jotain tekemistä asian kanssa voi olla kiltteydelläkin.

– Täytyy tsempata, totta kai, Kiuru sanoo.

Teksti Mari Schildt
Kuva Jukka Koskinen

120-vuotiaan liiton tulevia tapahtumia

Frisbeegolf-mestaruudet ratkaistaan Karkkilassa la 16.5 - ilmoittaudu viimeistään 30.4.
Perhetapahtumaan la 13.6. Tampereella - ilmoittautuminen on auki 8.5. saakka tai kunnes tapahtuma on täynnä.
Motoristit koolla 24.-27.6. Aulangolla Hämeenlinnassa + Musareilla. Ilmoittaudu viimeistään 30.6.


Palaa tunnelmiin: Keilaturnaus pidettiin 28.3. Lue kisauutinen
Salibandymestaruus ratkaistiin 18.4. Helsingissä. 

Tutustu 120 v. tapahtumiin

Kauttua uusi salibandymestaruuden

Juhlavuoden mestaruutta tavoitteli 12 joukkuetta ja ennätysmäärä pelaajia.

Jäsenasiat

Uusi jäsen tai uusi työsuhde?

Tämä kannattaa lukea, kun liityt jäseneksi tai aloitat uuden työsuhteen.

Jäsenasiat

Yksipäiväinen keilakisa sai kehuja

Paperiliiton keilailukisa sai osallistujilta runsaasti kehuja.

Jäsenasiat

Paperiliitto-lehti

News - current

Paperiliitto-lehti on Paperiliiton jäsenlehti. Lehdessä käsitellään paperintyöntekijöiden edunvalvontaan, työelämän arkeen ja vapaa-aikaan liittyviä aiheita.

Lue näköislehti
Junassa suunniteltiin voittoa – kentällä ratkaisi fiilis

Salibandymestaruutta tavoitteli 12 joukkuetta ja ennätysmäärä pelaajia. Kauttua uusi mestaruuden.

Lue koko juttu
Odotettavissa hidasta elpymistä? Markkinoilla arvellaan, että metsäteollisuuden suhdannekuopan pohja olisi saavutettu.

Ensimmäiset merkit sellun ja kartongin hintojen kääntymisestä nousuun on jo nähty.

Lue koko juttu
Äänekoskella on tehty kartonkia kuusi vuosikymmentä ja Pekka Haltsonen on ollut Metsä Boardilla töissä viisi vuosikymmentä.

Moni asia on muuttunut, mutta toiveammatissaan ”kauppiaana” hän on pysynyt vuodesta 1986.

Lue koko juttu