Tulevaisuuden tekoa monista materiaaleista

pe marrask. 19 07:00:00 2021

Olen töissä koepaperikoneella, joka on hyvin pieni paperikone. Teen talon sisäisiä ja ulkoisia koeajoja, ja tutkin sellun ja sen päällysteiden ominaisuuksia. Meitä on tässä koneella kaksi, ja lisäksi on esimies. Yhteensä meitä on tuotekehitystiimissä seitsemän henkilöä.

Tulin Tervakosken paperitehtaalle, PK 8:lle, heti armeijan jälkeen vuonna 2007. Vuoden 2019 marraskuussa vaihdoin koepaperikoneelle. Näin, että pystyisin kehittymään työssäni ehkä parhaiten siirtymällä tänne kehityspuolelle. Oletus on toteutunut aika pitkälle. Tässä työssä saa mielenkiintoisia, uusia haasteita.

Koeajot ovat ehkä se mukavin puoli töissä. Asiakkaalla on näkemys, mitä hän haluaa kokeilla, ja sitten me suunnittelemme, miten se toteutettaisiin. Kun suunnitelma on hyväksytty, pääsemme toteuttamaan sen. Sitten analysoidaan ja raportoidaan tulokset ja omat näkemykset. Siinä itse suoritusvaihe on ehkä kuitenkin se mielenkiintoisin. Välillä kyllä saa jännittää lopputulosta. Paperillakin vielä hanke voi näyttää aika huonolta, mutta aina on valmista saatu.

Päällysteistä tutkitaan, miten eri komponentit toimivat keskenään ja soveltuvat projektiin, millä saataisiin parasta päällystettä. Halutut ominaisuudet vaihtelevat paljon. Varsinkin peittävyys on asia, jonka pitäisi olla tasalaatuinen ja peittävä, eikä siinä saa olla ilmarakkulaa. Vaihtelee asiakkaan mukaan, halutaanko mahdollisimman kovaa märkälujapäällystettä, joka ei ime vettä, tai halutaanko päällysteestä huokoinen.

 

Tulevaisuudessa tullaan tekemään esimerkiksi muovia korvaavia tuotteita.



Pinnoitetta enemmän paneudumme täällä massapuoleen. Teemme myös käsiarkkeja sellusta ja massamäärityksiä, jauhatustestejä ja koejauhatuksia. Testaamme hyvin monipuolisesti eri massakemikaaleja massan sisällä sekä teemme täyteainekokeita. Välillä haetaan mahdollisimman huokoista ja harvaa, ja toisinaan taas lujaa ja kestävää. Selluja koejauhetaan ja määritellään kuidun pituuksia: Sillä pystyy jo haravoimaan sellun ominaisuuksia. 

Tässä työssä tarvitaan ammattitaitoa sekä taitoa innovoida ja kokeilla. Raaka-aineisiin ei aina pysty vaikuttamaan, mutta yleensä jonkin verran. Monikin projekti saattaa ensi kuulemalta olla sellainen, että onnistumisen mahdollisuudet tuntuvat vähäisiltä. Kun lähdetään miettimään, että miten se kuitenkin voisi onnistua, niin pääsääntöisesti se kyllä onnistuu. Sitä pitää vain matkan varrella miettiä, pohtia ja katsoa, ja hakea tietoa ja kokemuksia aikaisemmista projekteista. Ne ovat salaista yritystietoa, eikä varsinkaan ulkopuolisten asiakkaiden projekteja edes voi kopioida. Toisaalta kahta samanlaista projektia ei edes olekaan. Jos jotain on kokeiltu 2000-luvun alussa, niin tällä vuosikymmenellä kenelläkään ei ole enää halua kokeilla samanlaista. Mutta osviittaa sieltä voi saada.
Teen päivittäin alan tulevaisuutta, se ainakin olisi tavoitteena. Tervakoski on erikoispaperitehdas, ja näkisin, että erikoistuminen erilaisiin laatuihin on ainakin meidän tulevaisuutemme. Tulevaisuudessa tullaan tekemään esimerkiksi muovia korvaavia tuotteita. Kehittämistä vielä riittää, koska muovia käytetään niin moneen paikkaan ja erilaisiin tarpeisiin. Paperista on mahdollisuus tehdä mitä vain: tarvitsee vain löytää oikeanlainen sellu, ajotyyli ja jauhatus.

Sitäkin parhaillaan mietitään, onko paperia ylipäätään pakko tehdä puusta.Materiaaleja on useampia, joita kokeillaan ja kehitetään, ja kyllä ne ovat hämmästyttäneet minuakin. Esimerkiksi tänä vuonna Fazer lanseerasi kaurankuorista tehdyn leipäpussin, jota kehitimme täällä meillä Tervakoskella vuoden ajan. Minulle tuotiin sellainen leipä pusseineen tänne töihinkin. 

Työssä tarvitaan motivaatiota ja sinnikkyyttä. Ei auta lannistua ensimmäiseen yritykseen. Monesti on projekteja, joissa haravoidaan mahdollisuuksia isosta joukosta kohti pienempää otosta, ja lopulta maaliin asti. Tavoite on, että saadaan tuote valmiiksi asti. Kun aivan uutta tuotetta kehitetään, siihen menee useampia vuosia. 

Meillä on oma käyttölaboratorio, jossa toimenkuvaani kuuluu paperinäytteiden analysointi. Kun on mitattu, kirjataan tulokset, löydökset ja johtopäätökset, sekä tehdään perinteinen raportti. Projektin jälkeen on yleensä palaveri, jossa tilaaja voi kysellä vielä tarkemmin ja voi kertoa huomioita. Kun asiakas on tyytyväinen, voi itsekin olla tyytyväinen. Omassa työssä on laatu kohdillaan, kun asiakkaan tilaama projekti onnistuu. Sitten on hyvä mieli.

Teksti Mari Schildt
Kuva Reima Kangas

Keilakilpailu on avoin kaikille jäsenille

Keilailu

Keilakilpailu järjestetään liiton 120-vuotisjuhlatunnelmissa. Kilpailu on avoin kaikille paperiliittolaisille! Talin keilahallista on mahdollista lainata kengät ja pallot ilman lisäkustannuksia. Iltatilaisuudessa luvassa jälkipelien lisäksi hyvää ruokaa ja live-musiikkia. 

Lisätiedot ja ilmoittautuminen  Tutustu 120 v. tapahtumiin

Perhetapahtumaa vietetään Tampereella

Liiton perhetapahtumaa vietetään Särkänniemessä lauantaina 13.6. kello 9-13.

Jäsenasiat

Paperiliiton Holiday Club -lomaviikkojen haku alkoi

Myynnissä nyt kesän ja loppuvuoden jaksot.

Jäsenasiat

Musareilla tarjotaan lipputuki ja 120-vuotiskahvit

Heinäkuun lopulla Valkeakoskella vietetään Musareita ja Paperiliiton 120-vuotisyntymäpäivää.

Jäsenasiat

Paperiliitto-lehti

News - current

Paperiliitto-lehti on Paperiliiton jäsenlehti. Lehdessä käsitellään paperintyöntekijöiden edunvalvontaan, työelämän arkeen ja vapaa-aikaan liittyviä aiheita.

Lue näköislehti
Nyt on jo kiire hakea kesätöihin. Ainakin UPM:n, Stora Enson ja Metsä Groupin haut päättyvät helmikuun puolivälissä

Metsä Groupin anonyymi rekrytointi on lisännyt naisten osuutta palkatuissa ja laajentanut palkattujen ikähaarukkaa.

Lue koko juttu
Paperiliitto neuvottelee uudet yrityskohtaiset työehtosopimukset pääosin vuoden alkupuoliskon aikana.

Kierroksen aikana liitto sopii työehdot noin 8000 jäsenelle yli 30 yrityksessä.

Lue koko juttu
Perhevapaauudistus on kannustanut isiä jakamaan hoitovastuuta.

Isät luovuttavat silti edelleen suurimman osan päivistään äideille.

Lue koko juttu