Tulevaisuuden laatua tekemässä

to 24. helmikuuta 2022 07.00.00

»En olisi uskonut vuonna 1981, kun tulin tehtaalle, millaista työtä tekisin vuonna 2022. Silloin olin juuri päässyt ammattikoulusta, ja saanut kesätyöpaikan tehtaalta. Siitä lähtien olen jatkanut. Olen ollut 40 vuotta kartonkikoneella. Trukkia en ole koskaan ajanut tai lastaajana toiminut, mutta kaikkea muuta olen tehnyt. Meillä oli aikoinaan varamiesjärjestelmä, silloin piti osata kaikkea: jälkikäsittelyssä oli neljä vakanssia, keskialueella kolme, märässä päässä kaksi lisää, plus päivämies, eli materiaalihuoltaja. Nykyään ne ovat työpisteitä, joita tehdään työryhmissä. Muutama päivä ollaan aina yhdessä paikassa.

Nyt olen töissä LATU-projektissa. Se on tuotannon kehitysohjelma, jonka lyhenne tarkoittaa lainerin tuotantoa. Tulin mukaan joulukuussa, koska en päässyt aikaisemmin irrottautumaan koneenhoitajan töistä tuotannosta; meillä kun on nuorta porukkaa, jotka tekevät lapsia ja jäävät isyyslomille, äitiys- ja vanhempainvapaille. Meillä investoidaan noin 70 miljoonaa euroa kartonkitehtaaseen, ja sellutehdas tehdään kokonaan uusiksi. Lisäksi uusitaan satama, teitä, ja tehdään logistiikkaa. 

Tässä kartonkitehtaassa meillä on siis oma projekti. Tällä hetkellä työ on projekti- ja prosessisuunnittelupalavereita. Niissä mennään kohti heinäkuuta 2023, kun biotuotetehdas eli BTT-tehdas lähtee käyntiin liityntäseisokista. Koko ajan suunnitellaan ja käydään laitetoimittajien ja suunnittelijoiden kanssa projektia läpi.

 Palavereja voi olla 3–4 päivässä, kaksi tuntia kerrallaan, ja ne hoidetaan Teamsilla. Istun avokonttorissa, ja meitä on siinä neljästä viiteen kaveria: projektipäällikkö, projekti-insinööri ja kaksi työntekijää. Lisäksi projektiryhmään kuuluu automaatio- ja sähkösuunnittelija ja mekaanisen puolen suunnittelija. Meidän entinen työsuojeluvaltuutettumme on mukana katsomassa turvallisuusasioita. 

Kun tällaiseen, parempaan päivärytmiin olen päässyt, se on ollut hyvä asia minulle. Kaikilla vuorotyöläisillähän on uniongelmia. Minusta tämä on antoisaa työtä. Tulee uutta ja muuttuu työn tekeminen tehtaassa. Periaatteet pysyvät samoina, mutta tuotanto tulee vain tehokkaammaksi, ja saadaan parempaa tekniikkaa. 

 

Olen mukana kaikissa neuvotteluissa antamassa työntekijän näkökulmaa.

 

 

 

 

 

 

Olen mukana kaikissa projektiin kuuluvissa neuvotteluissa ja palavereissa antamassa työntekijän näkökulmaa. Yritän katsoa suunnitelmia käyttäjän näkökulmasta: Kun massalinjoja on suunniteltu, minun ajatukseni on aina se, että suunnitelmat olisivat sellaisia, että mahdollisimman pitkälle päästäisiin ilman katastrofia, että esimerkiksi massat loppuisivat. Suunnittelussa ei ole aina tultu ajatelleeksi, jos meiltä hajoaa joku laite, että olisi sille vaihtoehto. Pyrin siihen, että tuotanto kuitenkin pääsisi jatkumaan.

Tekijänä sitä tekee mieluummin tuotantoa kuin odottelee, että laitteet laitetaan kuntoon.

Parhaillaan suunnitelmissa mennään syvemmälle ja syvemmälle, ja joitain asioita on jo ryhdytty rakentamaankin. Kompromissejahan siinä koko ajan haetaan. Jos huomaan jotain, mikä ei minusta toimi, tuon sen esille ja sitten asiasta keskustellaan. Vaikka itsestäni tuntuisi, että tiedän kaikesta kaiken, mutta niin sitä ei voi ajatella. Mutta jos näen, että nyt ei mene putkeen, silloin pitää ottaa kantaa. Olen 18-vuotiaasta ollut koneella töissä. Jonkinlainen näkemys on kartongin tekemisestä.

Tuleva biotuotetehdas tulee toimittamaan meille höyryä, että pystymme tekemään kartonkia. Tällä hetkellä pohjamassan tekeminen on sellutehtaan työtä, mutta vuoden 23 jälkeen pohjamassan teko jää meille, ja BTT:ltä tulee pintamassa. Nyt se tulee putkimassana, tulevaisuudessa paaleina, jotka pulpperoidaan täällä kartonkitehtaalla. Pintamassa pumpataan pintamassatorniin, ja otetaan siitä koneelle. Höyry ja vesipuoli sekä kuivattu pintamassa siis tulevat BTT:ltä.

Tuossa ei montaa kymmentä metriä tule olemaan tehtaiden välillä, samojen aitojen sisällä ollaan. Kun uusi biotuotetehdas lähtee käyntiin, vanha pysäytetään, tyhjennetään ja puretaan. Se häviää kartalta kokonaan. Ja kun uutta rakennettaan, niin kyllä se 40-50 vuotta tuossa taas toimii. Toivon, että mitä me täällä suunnittelemme, toimisivat myös käytännössäkin hyvin. Jollain tavalla lopputulos jännittääkin. Olisiko näistä toimista iloa ja hyötyä ihmisille, jotka tehtaassa tulevat olemaan töissä? Tulevaisuus ainakin näyttää hyvältä, minunkin jälkeeni.»

Teksti Mari Schildt
Kuva Nina Susi