Trooppinen kesäpäivä Kuusankoskella
ma lokak. 07 13:31:00 2019
Ja sitten sanotaan muikku! Kuusanniemi-Voikkaan jäseniä ryhmittäytyi kesäjuhlan kunniaksi perinteiseen yhteiskuvaan elokuun viimeisenä perjantaina. Taideruukin Pato-Areenalle Kuusankoskelle oli saapunut vajaat 60 jäsentä nauttimaan yhdessäolosta ja trooppisen kosteasta ja lämpimästä kesäillasta.
Juhlan puuhanainen, osaston taloudenhoitaja Kati Tähti kertoo, että Voikkaan osaston liityttyä Kuusanniemen osastoon Voikkaalta jäi rahaa, joka oli käytettävä yhteiseksi hyväksi. Mikä sen parempi tapa, kuin kesäjuhlat kaikille osastolaisille. Ohjelmassa nähtiin muun muassa huikea paikallinen lahjakkuus, taikuri Matias Husgafvel. Tarjolla oli ruokaa ja juomaa yllin kyllin, ja bändi soitti suomirokkia.
- Loppuillasta taisivat kaikki olla tanssilavalla, Tähti nauraa.
Ammattiosaston puheenjohtajanakin pitkään toiminut Hannu Pääkkönen kiittelee tilaisuuden järjestäjiä.
- Mukavaa, että mahdutaan kaikki ikäluokat samaan potrettiin, hän sanoo.
Hänen mukaansa työttömien tilanteesta on keskusteltu pitkin iltaa. Myös kalansaaliista kertoiltiin, vaikka ei ollut valokuvia, mutta muistikuvia senkin edestä.
- Tosi hauska ilta. Ollaan oman osaston porukan kanssa, ja tässä tutustuu uusiinkin ihmisiin, kiittelee Mari Palmu, joka on oppisopimusopiskelijana UPM Kymillä.
Aluemiehenä Solvay Chemicalsilla työskentelevä Pirjo Konttinen huokaa, ettei voi sille mitään, että mieleen nousevat haikeat muistot Voikkaan tehtaan lopettamisesta. Mieleen on elävästi jäänyt, kun lopulta piippukin kaadettiin.
- Hyviä ystäviä jäi silloin työttömäksi. Osa on perustanut oman yrityksen ja hyvin menee. Toisilla ei niinkään, hän miettii.
Aikanaan Kolmoispaperi-lehden päätoimittajana tunnettu Jukka Vartiainen mietti jo ideaa seuraavaan kesäjuhlaan.
- Voisi ajatella, että olisi pieni historiapläjäys alueesta, jossa ollaan. Onhan näitä, erinomaisia kertojia, hän sanoo.
Ihan olematon ei ole hänen omakaan juttuvarantonsa menneiltä vuosilta. Kuten esimerkiksi se muisto, kun hän yritti ratkoa Helsingin Sanomien vaikeaa, koko sivun ristikkoa.
- Olin siinä pari yötä pakertanut, ja läksin kierrokselle. Kun tulin takaisin, kaikki ruudut oli täytetty kuulakärkikynällä. Oli pari kaveria katsoneet, että tuostahan ei mitään tule, ja päättivät auttaa, hän virnistää.
Toisesta jutusta Vartiainen käyttää nimitystä kunnon pila.
- Laitoimme aprillipäivän yövuorossa hisseihin plakaatit, että hissi korjattavana seuraavaan päivään asti. Kaverit aamuvuoroon tullessaan manasivat rappusia pitkin kiivetessään, että pitikö nyt just olla tää hissikorjauskin.
Kansanterveys kiitti!
Teksti: Mari Schildt
Kuva: Johannes Wiehn
Jäsenasiat
eAsiointi
KirjauduPaperiliitto tänä vuonna 120-vuotias
Paperiliitto täyttää 120 vuotta ja juhlii työn ja tapahtumien yhteydessä. Katso tapahtumien päivämäärät täältä. Lisätietoja tulossa.
Paperiliiton Holiday Club -lomaviikkojen haku alkaa
Myyntiin tulevat 23. helmikuuta kello 10 alkaen kesän ja loppuvuoden jaksot.
Jäsenasiat
Musareilla tarjotaan lipputuki ja 120-vuotiskahvit
Heinäkuun lopulla Valkeakoskella vietetään Musareita ja Paperiliiton 120-vuotisyntymäpäivää.
Jäsenasiat
Työntekijäin ryhmähenkivakuutus
Työnantajan työntekijöilleen ottama ryhmähenkivakuutus on voimassa työ- ja vapaa-aikana. Sen sisällöstä ovat sopineet työmarkkinajärjestöt.
Jäsenasiat
Paperiliitto-lehti
Paperiliitto-lehti on Paperiliiton jäsenlehti. Lehdessä käsitellään paperintyöntekijöiden edunvalvontaan, työelämän arkeen ja vapaa-aikaan liittyviä aiheita.
Lue näköislehti
Nyt on jo kiire hakea kesätöihin. Ainakin UPM:n, Stora Enson ja Metsä Groupin haut päättyvät helmikuun puolivälissä
Metsä Groupin anonyymi rekrytointi on lisännyt naisten osuutta palkatuissa ja laajentanut palkattujen ikähaarukkaa.
Lue koko juttu
Paperiliitto neuvottelee uudet yrityskohtaiset työehtosopimukset pääosin vuoden alkupuoliskon aikana.
Kierroksen aikana liitto sopii työehdot noin 8000 jäsenelle yli 30 yrityksessä.
Lue koko juttu
Perhevapaauudistus on kannustanut isiä jakamaan hoitovastuuta.
Isät luovuttavat silti edelleen suurimman osan päivistään äideille.
Lue koko juttu

