Timo Järvinen on 42-vuotias puunsyöttäjä UPM:n Pietarsaaren sellutehtaalta.

pe maalisk. 27 06:59:00 2020

Mun elämä muuttui kuus vuotta sitten, kun pääsin sellutehtaalle kasakuskiks. Olin tehnyt mettäkonehommia seittemän vuotta, aamuneljältä töihin ja kotiin illalla viiren maissa, 70-tuntista viikkoa jossain hevon perseessä yksinään. Varastoalueella touhuuminen on siihen verrattuna hienoo, eikä tarvi toisaalta olla joutilaanakaan. Siitäkin on kokemusta.

Peruskoulun jälkeen yritin maatalouskoulua. Sitten armeijan jälkeen kävin metallipuolen, muttei siitäkään mitään tullut. Viisi vuotta kävin sen jälkeen turhia kursseja työttömänä. Lopulta pääsin Kuruun mettäkouluun, sain paperit ulos 2005 ja pääsin töihin kärsimään.

Onneksi pääsin tehtaalle.  Syötän kaivinkoneella puuta ränniin lopun ikää, jos saan, kun palkkakin on kerran kohillaan.

Kotona mua oottaa Pepe. Se on sekarotunen ja aina hyväntuulinen. Ostin sen Torista parivuotiaana, kävin kaverin kanssa hakemassa. Se hyppäs suoraan apukuskin penkille, suoraan vaan maate, eikä suostunut siitä hievahtamaan. Kaveri joutu menemään pakettiauton takaosastoon.

Siskonlikat on mulle tärkeitä. Ne on Pepeen ihan rakastuneita.

 

Koira on kiva olemassa, vaikka joskus tympäsee vesikelillä lähteä sitä lenkittämään. Siks sen kuitenkin ostin, että tulis lähdettyä ulos. Muuten tulis vaan katottua telkkaria ja youtubea ja pelailtua ja syötyä liikaa.

Lintu- ja jänismettällä sen kanssa käyn, kun olen mökillä. Lähinnä lenkkeilyn kannalta otetaan, kun Pepe ei ole kauheen hyvä keskittymään. Linnustus on muutenkin hienoa puuhaa. Saa rauhottua, kun mettässä patikoittee hiljakseen.

Siskonlikat on mulle tärkeitä. Ne on Pepeen ihan rakastuneita.

Mitäs muuta mun elämässä on? Isä tietenkin Ilmajoella, ja sisko ja siskonlikat. Niistä vanhempi on mun kummilikka. Silloin tällöin kun on vapaata niin hoidan niitä, kun siskolla on kolmivuorotyö, eikä vaari niitä oikein jaksa kattoa.

Siskonlikat on mulle tärkeitä. Ne on Pepeen ihan rakastuneita.

Omia lapsia mulle ei varmaan tulekaan, kun ei ole kumppania. Hiljaista on ollut. En tiedä mitä sen kanssa oikeen tekis. Tai tiedän oikeestaan. Jos samalla tavalla menee kuin nyt, niin jätän siskonlikalle testamentilla sen, mitä on.

Teksti Ilkka Palmu
Kuva Päivi Karjalainen