Perhe on Päivi Eskolalle kaikki

pe elok. 28 06:58:00 2020

Asun Leikkilän kylässä isän rakentamassa talossa, jossa mummu asui ennen mua. Mulla on pihassa kukkalaatikot ja Sammatin viiri lipputangossa. Koirat juoksee ikkunan alla kylätien reunaa, jos joku kulkee ohi. Risteyksessä on 5 postilaatikkoa rivissä: Eskola, Eskola, Eskola, Heino, Heino: minun ja vanhempien ja veljen ja äidin veljen ja hänen serkun kodit. Kotitila näkyy pellon takaa, ja järvi, jonka rantasaunalla käydään sukulaisten kanssa. Tää peräkylän pätkä on meidän.

Olen kahden tyttären yksinhuoltaja, vanhempi jo omillaan, ja toinenkin matkalla, mun rakkaat. Totta kai ne pitää lentoon päästää, mutta jäänkö minä nyt yksin? No en jää, minähän olen kauhean sosiaalinen, 18 hengen työyhteisössäkin hauskuuttajana, mulle kun sattuu ja tapahtuu aina asioita. Vaikka kun kerran kotimatkalla hiekkatielle oli noussut ojasta valtavasti sammakoita, satoja varmaan, ja yritin niitä moottoripyörällä väistellä.

Mulla oli tosi hyvä lapsuus ja nuoruus. Sitten menin parikymppisenä yksiin isän metsäfirman aliurakoitsijan kanssa ja muutettiin tähän taloon rivarista. Jäin yksinhuoltajaksi heti, kun ensimmäinen lapsi syntyi. Koneurakointi on kovaa hommaa. Kun hän tuli illalla kotiin ja minä kysyin että voisitko katsoa lapsia puoli tuntia kun lenkittäisin koirat, hän että no kukas sitten huoltaa metsäkoneen. Olin hänelle kuin kotiapulainen sen 8 vuotta kun yhdessä oltiin, itsetunto riekaleina. Tyttäristä tuli elämän tarkoitus. Tein kolmivuoroa Lohjan tehtaalla enkä olisi selvinnyt lastenhoidosta ilman äitiä mitenkään. Ero oli paras päätös mitä olen tehnyt. Eksästäkin aloin nähdä hyvät puolet, kun mun ja lasten takiahan hän töissä raatoi. Nykyään soitellaan pitkäänkin lasten asioista.

Perhe on mulle kaikki.

 

 

 

Sitten tuli vuosi 2017: ensin JP, 52, sai sydänkohtauksen ja kuoli, sitten tytär joutui auto-onnettomuuteen, ja ennen joulua meidän kotiin murtauduttiin. Kaikki hajos. Minä ja tytöt jäätiin ihan usvaan.
Niinä vuosina ystävystyin työkaveriin. JP:stä tuli pikku hiljaa miehen malli tytöille ja enemmän kuin veli mulle. Kaikki mun ympärillä luulee, että meillä oli suhde, mutta ei ollut. Hän oli mulle aivan liian tärkeä sellaiseen.

Nykyään me sanotaan, että jos vuodesta 17 selviää, niin selviää mistä vaan. Tää on mulle tosi kipee aihe edelleen, suren vieläkin paljon, mutta samalla asiat on kirkastunut. Perhe on mulle kaikki, ja suku. Vaikka mitä tapahtuis meistä kenelle vaan, musta on tullut vahva se kestämään.

Teksti Ilkka Palmu
Kuva Reima Kangas