Pappaikäisten paras paikka

pe marrask. 20 06:56:00 2020

Mietin täs kumpaan suuntaan lähtis lenkille, itään vai länteen. Toiselta puolen pääsee pururadalle ja toiselta puolen Kauttuan metsään. Me asutaan rivitalossa kaiken keskellä, ei ole tehtaallekaan kun kilometri.

Myytiin omakotitalo muutama vuosi sitten. Ei meistä vaimon kanssa oo kumpikaan pihaihmisiä, eikä tilaa enää niin tarvi, kun tytär on muuttanut pois. Pääsee pihalle kun haluaa, se riittää. Ei meillä ole mökkiäkään, miks olis? Pyhäjärven hiekkaranta on vieres ja osaston rantapaikka tosi hieno.

Kerran kaks vuodessa ollaan käyty vaimon kanssa ulkomailla, mut se ei ole loppujen lopuksi tärkeää. Jos pitäis ulkomaanreissuista tai Pyhäjärvestä luopua, niin reissut jäis heti.

Elämä on täällä. Koulu Kauttualla, sitten Eurassa pari vuotta Ahlströmin koulussa, ja sitten tehtaalle. Ain on sen jälkeen palkka tullut kahden viikon välein.

Ahlströmhän omisti ennen yli puolen Kauttuaa. Asuttiin tehtaan vieressä, isä ja äiti oli siellä töissä ja kaverien vanhemmat. Kesällä kun herättiin, niin heti uimaan. Syömään tultiin yhdeltätoista tai neljältä, kun tehtaan pilli soi, siitä riippuen missä vuorossa äiti oli. Ei ollut rannekelloja. Illat pelattiin jalkapalloa tai työnnettiin kuulaa.

Ei soi pilli enää, eikä mene lapset purukasalle seivästä hyppäämään. Ehkä me annetaan niille nykyään liian helposti periks. Tällasia väliin puhutaan, kun saunotaan työkavereitten kanssa.

Rantasauna on se paikka, jossa vanha henki vielä elää, talkoilla pidetään paikat kunnossa. Aika eläkeläistä alkaa vaan kävijät olla. Lauteilla mieli palaa menneisiin, helposti tulee nuoremmille kerrottua mimmosta se oli aikasemmin. Vaikka kun voitettiin b-junioreissa raumalaiset 37–0. Tai millaista oli Raumanmöljällä Kauttuanlahdessa! Ei siinä laiturilla kannattanut pyyheliinan kans yrittää kulkea, kun todennäkösest joku sut tönäs veteen.

En tiedä miten kävis nykyään, jos se laituri vielä siellä olis. Olis kaunis kesäpäivä, vanhat kaverit järvessä ja yrittäs kuivin nahoin kävellä laiturin päähän. Ei taitais tul vieläkään mitään.
 

Teksti Ilkka Palmu
Kuva Veera Korhonen