Onneksi on vapaa-aika!

pe jouluk. 20 06:59:00 2019

Olin päässyt just ylioppilaaksi, kun sain lapsen 20-vuotiaana. Menin labralinjalle, kun koulu oli lähellä. Pääsin lomittamaan labraan vuonna 2007, ja sen jälkeen olen tehnyt vain pätkiä: kesät tehtaalla, talvet Himoksen lippukassana ja välissä työttömänä. Nyt sain eka kertaa labrasta pitemmän pätkän talven ajaksi.

On ihanaa, kun on takuuvarmat illat ja viikonloput. Herään ani varhain ja kävelen töihin. Tuun aamulla töihin ja sanon huomenta kaikille ketä kohtaan, istun nurkkaan tekemään analyysiä ja lähden illan tullen kotiin syömään.

 

Töissä utelen niiden elämästä. Ne ei ole tottuneet epävarmuuteen. Ne luulee, että haaveilen vakinaistamisesta, vaikka mähän pelkään sitä. Että mut imaistaan vakituisen toimeentulon maailmaan, mä totun siihen turvallisuuteen, ja sitten mut irtisanotaan, ja mä olen mennyt halpaan.

En ikinä osta asuntoa. Pärjäisin hyvin ilman kauraryynejä, kotiteatteria, vedenkeitintä ja sohvaa. Kirjat, mikro, sänky, tietokone, jääkaappi, miesystävä ja lapsi – ne riittää.

Jos olis viisi tonnia ylimääräistä, hankkisin kotiin siivoojan ja lähtisin hämyiseen Skotlantiin säkkipilliä kokeilemaan. Kävisin ravintoloissa ja ajelisin taksilla ympäriinsä. Sellainen ei tietenkään käy. Walma on nyt 15-vuotias. Sen vuoro on nyt haluta kauas ja kovaa.

Kasvatushommien lisäksi mun arjessa on kovin vähän tärkeää. Elämä on toisaalla.

Mun pöydällä on Tinttejä ja brittiläisiä dekkareita. Elän muissa maailmoissa, kaikki jännittävät asiat tapahtuu siellä. Voisin puhua viikon Irvingin Owen Meanystä tai Georges Perecin Elämästä. Ne panee mut perspektiiviin, kirjat. Mä kopioin niistä tietokoneen uumeniin ne kohdat, jotka kertoo minusta tai siitä, miten ahkeruus sunnuntaina on väärin.

En nouse sängystä ennen puolta päivää. Syön jotakin, mitä ei tarvitse erikseen valmistaa ja otan päiväunet. Sitten katson Kadonneet-dokumenttia ja kuuntelen podcastina Sodomaa. Kun muut reippailee. Ne sauvakävelee auringossa punaposkisina – mä luen viltin alla dekkaria.

Teksti Ilkka Palmu
Kuva Mikko Vähäniitty

Voimaa ja virtaa

Voimaa ja virtaa -hyvinvointitapahtuma järjestetään 30.11.-1.12. Imatran Kylpylässä. Ilmoittautua voi 14.11. saakka.

Lisätietoa tapahtumasta

Ilmoita jäsenrekisteriin, kun jäät eläkkeelle

Pidä liittosi ajan tasalla ja ilmoita tilanteesi myös silloin, kun jäät vanhuuseläkkeelle. 

Jäsenasiat

Holiday Club lomaviikkojen haku alkaa

Varauskalenteri aukeaa 1.11. klo 10.00. Ole kärppänä paikalla. Parhaat viikot menevät nopeasti.

Jäsenasiat

Hyvän työn kierros loka-marraskuussa

SAK järjestää maksuttomia jäsentapahtumia työntekijän roolista siinä, miten tavoitella parempaa työelämää.

Jäsenasiat

Paperiliitto-lehti

News - current

Paperiliitto-lehti on Paperiliiton jäsenlehti. Lehdessä käsitellään paperintyöntekijöiden edunvalvontaan, työelämän arkeen ja vapaa-aikaan liittyviä aiheita.

Lue näköislehti
Kuusankoski vei vakuuttavasti Paperiliiton jalkapallomestaruuden.

Lue koko juttu
UPM:n Tervasaaren tehtaassa Valkeakoskella ei ole aikoihin ollut normaalia vuotta, jolloin keskityttäisiin pelkästään työn tekemiseen.

Lue koko juttu
Painava syy on edelleen olemassa. Hallituksen putkessa on uusia leikkauksia ja kurjistuksia palkansaajille

Lue koko juttu