Muuttuvia tekijöitä Oulussa

pe lokak. 22 06:59:00 2021

Pasi Heikkisellä ja Tommi Lehtosaarella on takanaan rauhallinen työpäivä Oulun Stora Enson tehtaalla. 

– Olemme puineet tulevaa syysseisakkia ja spekuloineet mahdollisella uudella investoinnilla, Lehtosaari sanoo.

Työntekijät ovat arvelleet, että tehtaalla nähdään kohta taas muutoksia. Yksi paperikone on muutettu kartonkikoneeksi, mutta toinen seisoo tyhjän panttina, vaikka täysin kunnossa. Todennäköiseltä tuntuisi, että sekin muutettaisiin kartonkikoneeksi, mutta varsinaista tietoa ei kenelläkään Oulussa tunnu olevan.

– Nämä asiat päätetään Kehä kolmosen sisäpuolella, Heikkinen sanoo.

Tehtaalla on päätetty, että marraskuussa palataan normaaliin – mitä se sitten tarkoittaakin. Viimeiset neljä vuotta ovat olleet yhtä myllerrystä. On koettu yt:t ja irtisanomiset, tehtaan muuttaminen paperinvalmistajasta kartonkitehtaaksi ja kirsikkana kakun päällä koronaeristys. 

– Kaikki nämä muutokset, kyllä ne näkyvät työntekijöissä, sanoo Heikkinen.

Marraskuussa olisi tarkoitus muuttaa yhteisvalvomoihin. Tuttu työyhteisö on menossa uusiksi. Samaan tilaan ja yhteiskeittiöön on tulossa kunnossapidon väkeä ja toimihenkilöitä sekä uusia työntekijöitä.

– Uusia ei ole nähnyt kuin vilaukselta. Keskusteltu ei ole ollenkaan, Lehtosaari kertoo.

Miehet miettivät, että täysipainoiseen työhön tarvitaan sekä mahdollisuutta sosiaaliseen kanssakäymiseen, että rauhaa, kun prosessi niin vaatii. 

– Meillä on sovittu systeemi niin, että se joka ajaa, hän saa käskeä porukan hiljaiseksi. Saa sanoa päin naamaa, että nyt mölyt mahaan. Sen kyllä kaikki tiedostavat, eivätkä ota siitä itseensä, Lehtosaari sanoo. 

Töitä Heikkinen ja Lehtosaari ovat tehneet yhdessä yli vuosikymmenen. Yhteistyö ja avunanto toimii kumminkin päin.

– Jos meille nyt tulee 12-tuntinen vuoro, olemme Tommin kanssa jutelleet, että vaihdamme töitä puolivälissä vuoroa. Ei kummankaan tarvitse istua ja katsoa prosessikaavioita 12 tuntia peräkanaa. Tulee siten vähän vaihtelua työpäivään, Heikkinen kertoo.

Miehet miettivät, että kun uusi, koronan jälkeinen aika tehtaalla alkaa, jotenkin sitä voisi juhlistaa. Ainakin pullapitko hankitaan kahvin kyytipojaksi.

Teksti Mari Schildt
Kuva Maiju Pohjanheimo

 

Turnauskausi on avattu - ilmoittaudu mukaan

Liiton mestaruudet salibandyssa ratkaistaan la 3.5 Kyröskoskella ja frisbeegolfissa la 17.5. Asikkalassa.
Keilakisa on käynnissä ja jatkuu 27.4. saakka.

Ammattiosastojen kevätkokoukset

Katso täältä oman osastosi kevätkokousajankohta.

Jäsenasiat

Ehdokas tai äänestäjä, tutustu vaaligalleriaan

Paperiliitto tukee kunta- ja aluevaaleissa ehdolle asettuvia jäseniään. SAK:n omasta vaaligalleriasta voit poimia ehdokkaita.

Jäsenasiat

Jäsenrekisterin puhelinpäivystys maanantaista keskiviikkoon

Liiton jäsenrekisterin puhelinpalvelu on avoinna 3.3.2025 lähtien aamupäivisin alkuviikon ajan.

Jäsenasiat

Paperiliitto-lehti

News - current

Paperiliitto-lehti on Paperiliiton jäsenlehti. Lehdessä käsitellään paperintyöntekijöiden edunvalvontaan, työelämän arkeen ja vapaa-aikaan liittyviä aiheita.

Lue näköislehti
Takon tehdas uhataan sulkea. Metsä Board on aloittanut muutosneuvottelut, jotka koskevat Tampereen Takon kartonkitehtaan mahdollista sulkemista ja Kyron kartonkitehtaan toiminnan tehostamista.

Lue koko juttu
Tampereen DS Smithillä täyttyi 2000 työturvallista päivää putkeen. Yrityksessä jokainen saa laittaa prosentin työajastaan turvallisuuteen.

Lue koko juttu
Työtuomioistuin määräsi Stora Enson maksamaan lähes 800 000 euroa korvauksia Veitsiluodon tehtaan irtisanotuille osaston luottamushenkilöille. Stora Ensolle kertyi lisää maksettavaa myös toisesta irtisanomisriidasta.

Lue koko juttu