Mitä kaikkea voikaan tehdä

pe jouluk. 18 06:59:00 2020

Asun laitakaupungilla. Lunta odotellaan, Ebony varmaan vielä minua enemmän. Se on eläkkeelle jäänyt rekikoira Muoniosta, alaskanhusky. Toinen koirani Mini on eurasier. Ne on ihania, vetää liikkumaan. Potkukelkalla kuljetaan talvella.

Tykkään kaikista vuodenajoista: säännöllisestä arjesta, normaaleista kotitöistä. Kolme aikuista lasta on: Eve asuu kilometrin, Antti ja Ninni kuuden kilometrin päässä, että lähellä ollaan. Ellei mamma sitten muuta Skotlantiin.

Neljä vuotta sitten ajattelin, että voishan sitä jotakin. Latasin sen paheksuttavan Tinderin ja kohdistin hakuni Skotlantiin, kun se on aina kiehtonut. Yksi Alexander, Sandy, pisti viestiä, että häntä kiehtoo napapiiri, niin minä että hyvänen aika, tuu tänne Micran kyytiin, niin minä vien! Hän kertoi minulle ylämaan nummista, autioituneista taloista tiettömien taipaleiden takana. En ole maailman rohkein ihminen, mutta joku siinä oli, hitsi vieköön. Juttelin lasten kanssa, ja ne sanoi että mikä sua estää, mee.

Isä kuoli sinä keväänä. Mää kerroin hänelle sairaalassa Sandysta ja Skotlannista ja Tinderistä, näytin kuvankin. Hän hymähti ja hymyili mulle niin kuin aina. Sitten tuli hautajaisjärjestelyt. Kun se oli ohi, otin suoran lennon Skotlantiin.

 

Latasin Tinderin ja kohdistin hakuni Skotlantiin.

 

Sandy on vaeltanut lapsesta asti ylämailla. Ei me kaupungissa viihdytä – me patikoidaan kaukana korkeella ja yövytään autioituneissa taloissa. Niissä saa siellä kuka tahansa käydä. Ruuat tehdään retkikeittimellä, poltetaan takassa turvetta ja nukutaan makuupusseissa.

Mistä me puhutaan, kun tulee yö? Perheistä, koirista, Sandy siskostaan, joka on kuollut. Pelataan korttia ja laivanupotusta, mietitään, mitä nämä seinät on nähnyt. Joissakin taloissa on vielä valokuvat ja sanomalehdet pöydällä. Ehkä talon väki ei ole pois lähtiessään tiennyt, että takaisin ei tulla koskaan.

Siellä ei toimi kännykät. Olen tavoittamattomissa, väliin ihan yksin, kun Sandy kaivaa turvetta tai etsii oksia poltettavaksi. Kävelen kukkivassa kanervikossa puronvarsia ja melkein pakahdun, koska juuri tätä minä aina halusin. Mää en voi ellää elämääni toisen kautta, mun pitää itte kokia! Haluan vaeltaa Ranskassa! Maalata taulun ja soittaa urkuja! Käydä Ulko-Hebrideillä! Minä itte voin sen kaiken tehdä, ja enemmän.

Teksti Ilkka Palmu
Kuva Teija Soini