Maskit kasvoilla Raumalla
pe syysk. 25 06:59:00 2020
Kesän 2020 päätteeksi työkaverin kasvoista vilkkuivat vain silmät Rauman UPM:n paperitehtaalla. Työnantajan suosituksesta maskit olivat kasvoilla. Kenenkään arki ei ole aivan ennallaan, ja mielessä risteilivät monet koronaan liittyvät kysymykset.
Koneenhoitaja Timo Tammista huolestuttaa koronan vaikutus paperin kysyntään. Se on hiipunut jo pitempään, mutta korona on ollut odottamaton isku. Hän miettii, että kun esimerkiksi lääkärien vastaanottohuoneisiin ei enää saa tilata lehtiä, niin ryhdytäänkö niitä taas tilaamaan, kun korona on ohi?
- Mediakin on saanut tukea sähköisen toiminnan kehittämiseen. Kyllä se tältä alalta pois vie, hän arvelee.
Prosessimies Mika Määttänen on samoilla linjoilla. Hän sanoo, että tilanne pistää miettimään useammaltakin kannalta.
- Raumallakin on ollut tartuntoja. Kannattaako lähteä baareihin ja yökerhoihin tällaisessa tilanteessa, hän pohtii.
Monet lomasuunnitelmatkin on pitänyt miettiä uusiksi. Prosessimies Jari Mäki-Korte sanoo, ettei ole vuosiin pitänyt kesälomaa kesällä, vaan talvella. Nyt kun kauemmaksi reissuun ei välttämättä voi lähteä, matkasuunnitelmat ovat jalostuneet syksyn ruskaretkeksi pohjoiseen. Matkailuauto on vuokrattu kolmeksi viikoksi.
- Käydään eläinlääkärillä vielä varmistamassa, että kymmenvuotias Helmi-koira jaksaa kiivetä tunturille, hän juttelee.
Matkasuunnitelmat ovat jalostuneet syksyn ruskaretkeksi pohjoiseen.
Riku Tamminen tulee muistamaan korona-ajan siitä, että se mutkisti hänen opiskeluaan. Oppisopimuskoulutus prosessipuolen ammattitutkintoa varten pitäisi olla vuodenvaihteessa valmis, mutta lähiopetuspäiviä on koronan vuoksi jouduttu siirtämään.
- Uskon, että tutkinto tulee tehtyä, koska meillä on paljon itsenäisesti tehtäviä tehtäviä. Pitää ottaa selvää esimerkiksi tehtaan eri prosesseista, hän kertoo.
Prosessimies Jesse Puttonen sanoo, että lapsiperheelliselle covid-19 tuottaa ylimääräistä painetta. Päiväkotilaisen ja kahden alakoululaisen kanssa joutuu miettimään, miten työt, hoidot ja mahdolliset karanteenit tehdään.
- Jo ennen koulujen alkua käytiin yhden lapsen kanssa testeissä, kun poika tuli flunssaiseksi. Saa nähdä millainen syksy tulee: Jos joku niiskuttaa, niin karanteenit iskevät. On se aika stressaavaa, hän miettii.
Teksti Mari Schildt
Kuva Juha Viitala
Jäsenasiat
eAsiointi
KirjauduMikä joukkue voittaa futismestaruuden?
Jalkapallomestaruudesta kilpaillaan Käpylän pallon kentällä Helsingissä lauantaina 12.9. Mukaan on ilmoittautunut 11 joukkuetta.
Paperiliiton jäsentutkimus on meneillään
Jos olet liiton varsinainen jäsen, mutta Taloustutkimuksen jäsenkyselyviesti ei näy sähköpostissasi, tarkista myös roskapostikansiosi.
Jäsenasiat
Kymmenes kymmenettä Tulevaisuus tänään
Kaikille avoin ja ilmainen Tulevaisuus tänään -tapahtuma järjestetään jälleen 10. lokakuuta – nyt 10. kerran.
Jäsenasiat
Motoristit kokoontuivat Hämeenlinnassa
Paperiliiton Motoristit kokoontuivat Hämeenlinnan Aulangolla 24.–26.7. ja viettivät siinä ohessa aikaa Musareilla Valkeakoskella.
Jäsenasiat
Paperiliitto-lehti
Paperiliitto-lehti on Paperiliiton jäsenlehti. Lehdessä käsitellään paperintyöntekijöiden edunvalvontaan, työelämän arkeen ja vapaa-aikaan liittyviä aiheita.
Lue näköislehti
Metsä Group investoi 25 miljoonaa euroa kuitupakkausten tuotantoon Äänekoskelle.
Uusi tuotantolinja käynnistyy vuoden 2028 aikana.
Lue koko juttu
Älä vitkuttele kuulonaleneman kanssa.
Kuulokoje helpotti Juha Ruorasen arkea, ja hassut väärinkäsitykset ovat kaikonneet.
Lue koko juttu
Palkitsematta jättäminen olisi ollut lamauttava kokemus ilman bonuksia jääneelle.
Mutta Nikolle riittää 14 sentin ansio.
Lue koko juttu

